Studiokuvaa Jodien kanssa. Kokeilin tuttuun malliin paria juttua mitkä olen halunnut pitkäään toteuttaa. Toimi niinkuin ajattelinkin ja hyvä tuli.
Samalla kertaa tuli toinenkin ihan eri teeman setti josta lisää myöhemmin.
24. helmikuuta 2010
Studiokuvaa Jodien kanssa. Kokeilin tuttuun malliin paria juttua mitkä olen halunnut pitkäään toteuttaa. Toimi niinkuin ajattelinkin ja hyvä tuli.
Samalla kertaa tuli toinenkin ihan eri teeman setti josta lisää myöhemmin.
Tunnisteet: mallikuvaus, studio, studiokuvaus
28. tammikuuta 2010
-Giitta-
Kylmää keliä pitää. Hermo moiseen menee. Mulla on 16min kävely duuniin mutta tälläisillä keleillä (-16) menee mieluummin autolla duuniin. Tuleepa samalla maksimoitua hiilijalanjälki…
Itseasiassa lumet saisi vaikka lähteä samantien, ei olisi mulle ongelma. Kävin eilen tsekkaamassa ja istumassa ensi kertaa ensikesän uuden Bianchin… Grrr…
Pientä meisseliä pukkaa otsaan kun katsoo ulos ikkunasta, ei ihan vielä kesäkelit. Talvi on vain ja ainoastaan lappalaisten salajuoni Suomen kesäkaupunkeja varten.
Tunnisteet: studio, studiokuvaus
31. joulukuuta 2009
Eilen kuvailtiin juttuja studiolla, oli sinänsä kiva tehdä kun ei tällä kertaa ollut varsinaista ideaa valmiina, tai tietty jokin pieni ajatus itämässä mitä voisi tehdä mutta valmista ideaa ei ollut. Tavallaa terapeuttista tehdä kun pystyi kokeilemaan erilaisia juttuja. Tykkään että onnistui.
Vuosi paketissa. Kulunut vuosi oli loistava, seuraavista yritän tehdä vielä paremman.
Vuosi vaihtuu rauhallisissa merkeissä, syötävää ja juotavaa + rakettien ampumista. Lomailun merkeissä menee hetken aikaa vielä vuodenvaihteen jälkeen.
Varsinaista uudenvuodenlupausta en jaksa tehdä, mutta olen jo säätänyt etukäteen niin että ehdin kuntoilla enemmän ja uhrata sille aikaa. Samoin perhe-elämään haluan käyttää enemmän aikaa. Ja matkustella ja tehdä kivoja juttuja :)
Tipatonta en pidä. Elämä ilman viiniä herkkuja ja seksiä ei ole yhtään sen pidempi, mutta tuntuu siltä takuulla.
Hyvää uutta vuotta blogin lukijoille !
Tunnisteet: mallikuvaus, studio, studiokuvaus
29. toukokuuta 2009
Toinen making of ruutu eiliseltä. Making of kuvat © Sami Lujala.
Making of kuvat on kyllä kivaa katseltavaa. Melkein yhtä kivaa kuin toi olunen tossa pöydällä. Alkoi meinaan kesäloma. Ihan juhlaa.
Sain duunistä lähtiessäni työkaverilta (kiitos Tiina) pienen kylmälaukun loman varalle. En sitten avannut laukkua vaan päätin säästää sen kotiin. Kävelin Auran rantaa kotiin kantaen olalla myös 3 metriä pitkää taustakartonkia uudelle studiolle. Päätin sitten hetkeksi istua rantaan paistamaan kuulaa. Avasin kylmälaukun ja jumaleisson, siellä oli 1 bisse, rantapallo ja onkivehkeet :) Sen parempaan väliin ei olut olisi voinut sattua, ihan helmeä :)
Studiosta sen verran että nyt on oma tila, helmi tila keskustassa… Omille proggiksille mesta tehdä ja huomenlahjakuvauksiin pääsee nyt todella lyhyelläkin varoitusajalla tarvittaessa.
Pariin omaan proggikseen tarvin samaan syssyyn mallia, kuvat tulevat myös mainoskäyttööni. Jos kiinnostaa niin sami miuku viikate piste org
tai
0500-754 669
Tunnisteet: huomenlahja, huomenlahjakuvaus, studio, studiokuvaus
29. syyskuuta 2008

Studiolla säätöä. Pitäisi joskus ottaa enemmän kuvia making of tyyliin. Ongelma vain aina että ketä ne ottais. Mutta kaikki säätö ja hässäkkä on hauska katsella kuvin.
Kuva © Markku Alkio
Tunnisteet: studio, studiokuvaus