Kirjoitukset tunnisteella 'daredolls' ↓
18. elokuuta 2009

-Daredolls-
Teaseri uudesta setistä.
Mallit Jodie & Olga. Kiitti Samille assaroinnista ja making of kuvista.
Np. Nickelback, Burn It To The Ground pitkästä aikaa tod kova veisu !!
Aamu kuin maanantai. Fillarista räjähti rengas duunimatkalla, kunnon pamaus. Keskustan kerjäläishanuristitkin syöksyivät maahan kuin kranaatin kuulleena. Tollaiset pikku jutut vituttaa.
Päivällä sitten visioitiin puhelimessa erään bändin levynkansia
artistin kanssa. Saatiin lopulta yhteinen sävel mitä kuvat voisivat olla ja lopulta ihan valmiskin idea aikaiseksi. Aika nopealla aikataululla sitten vain setti kasaan ja kanteen. Tulee hieno setti jos vain toinen kuvauspaikoista saadaan järjestettyä.
Ekan version uuden nettisaitin leiskasta näin tänään ja olen into piukassa. Tulee hiano ! Tarvii alkaa valitsemaan kuvia saitille. Kuvat vähenee reilusti, nykyisellään niitä on liikaa tollaiseen siistiin kliiniin ratkaisuun.
Tunnisteet: daredolls
Kirjoittanut viikate klo 19:29
18. joulukuuta 2008

-Jodie-
Uusi setti online www.daredolls.net saitilla.
Uusi työkalukin tuli, canon Eos 5D Mk2. Kamera oli juurikin sitä mitä odotin. Korkeat isot on 6400 asti ihan herkkua ja kasvaneesta pikselimäärästä on etua sisustustaulujen teossa.
Tarvii ottaa jokin studiosessio omaksi iloksi ja kokeilla mihin laite pystyy. Halukkaita malleja?
Tunnisteet: canon eos 5d mk2, daredolls, haetaan malleja
Kirjoittanut viikate klo 19:19
7. joulukuuta 2008

-Uuteen viikkoon-
Pistetääs toinen Unton ottama making of kuva maanantain Daredolls.net setistä.
Paljon pitäisi taas ehtiä tehdä ja säätää. Loppuviikosta olisi palkattu luento kuvaamisesta ja tarkemmin siitä miten visio tulee kuvaksi. Oudolle jengille puhumaan jota on lisäksi tod paljon. Pitää valikoida kuvat alkuviikosta mitä otan mukaan, sekä dvd:llä että osa vedoksina.
Paperiportfolio kulkee nykyisin melkein kokoajan olkalaukussa kun olen huomannut että usein asioista jutellessa vieraiden ihmisten kanssa se on helpoin tapa näyttää duuneja. Netti on tärkein kanava mutta kasvotusten kansio on hyvä. Lisäksi moni kuva toimii törkeän paljon kovemmin vielä A4 vedoksena kuin nettikoossa.
Seuraavana viikonloppuna olisi taas myös liveä, alkaa käydä raskaaksi tämä hilluminen :) No keikat on aina hienoja kokemuksia. CMX:n skippasin kun en jaksanut raahautua muutamaa sataa metriä. Joulu sitten katkaisee hienosti arjen kun tulee useampi päivä kinkku/maksalaatikko kuurilla… Odotan hullun lailla joulua ja sitä kun ei sitten tarvitse tehdä mitään. Olla vain itselle tärkeiden ihmisten kanssa ilman tätä jatkuvaa kiirettä.
Tunnisteet: daredolls, malli, mallikuvaus
Kirjoittanut viikate klo 18:57
5. joulukuuta 2008

-Jodie-
Tiiseri tulevasta Daredolls setistä. Infoan kun online…
Nyt voisi alkaa valua Caribiaan tsekkaamaan Mondo Bizarron ja muun meiningin. Tutut ja tuntemattomat voi aina tulla nykäisemään hihasta ja heittämään läppää.
Tunnisteet: daredolls, mallikuvaus
Kirjoittanut viikate klo 18:24
17. lokakuuta 2008

-Daredolls.net-
Daredolls saitille julkaistu mun ja Misun tekemä setti.
Liity ja nauti.
Tunnisteet: daredolls, misu.fi
Kirjoittanut viikate klo 18:20