Arkisto: toukokuu 2010 ↓
28. toukokuuta 2010
Model: Jamina
Kuva on ollut ennenkin. Mutta tarvin erääseen juttuun referenssiksi ton kaltaista ja kuva oli käsillä niin mikäpä ettei. Tykkään itse kuvasta. Tykkään myös kuvata malleja jotka ottavat homman tosissaan.
Mä en ole sitä mieltä että kuva on automaattisesti mielenkiintoinen jos siinä on tissit. Se ei ole se juttu. Myös valaisuun pitää kiinnittää huomiota. Liian usein näkee nudekuvia joista paistaa jo kauas että motiivi on ollut toisaalla kuin kuvaamisessa.
Palatakseni aiheeseen. Väittäisin että mallin on kuvaushetkellä helppo tehdän mun kanssa töitä, tiedän yleensä tarkkaan mitä haluan ja osaan ohjata mallin tekemään sen jutun. Mutta tämä ei ole koko juttu. Hyvä malli näkee vaivaa ennne kuvaamista. Esimerkkinä viereinen kuva.
Itse näen aina suunnittelun kanssa aikaa ja vaivaa kun juttuja säädän. Siksi arvostan sitä että mallikin ottaa homman tosissaan. Pointteja on esim tehdä oikeanlainen kuvausmeikki, säätää sovitut kuteet yms. Nudekuvissa on tärkeä että hengailee esim 2-4 tuntia ennen ilman kiristäviä vaatteita jotta kropassa ei ole painaumia. Varsinkin varjoisissa kuvissa joissa ihon tekstuuri erottuu on saumat nihkeitä photaroita pois.
Ja asiasta toiseen…
Ja sitten noi saatanan mummot… Joka tuutista tulee läppää että mummoja ei saa käännyttää jne jne jne. Perkele. Eikös homma nyt ole kuitenkin niin että kahden ihmisen takia ei ehkä kannattaisi alkaa säätämään poikkeuslakia. Jos pykälien mukaan mennään niin käännytys ja häätö on täysin oikeutettu. Jos ei missään olisi mitään sääntöjä niin me kaikki istuttaisiin puissa ja viskeltäis toisia paskalla, ymmärrättekö pointin?
Ja ainahan huolehtivilla omaisilla on mahdollisuus lähteä mummon kyytipojaksi jos siltä tuntuu. Ja ahdistaa niin paljon median tapa kertoa asiasta. Mummosta annetaan sellainen oikein ruusuinen kuva, istuu olkkarissa jossa on ruskea kirjahylly täynnä sukulaisten kuvia ja valittujen palojen kirjoja. Vähän sama kuin mummonmuusin paketissa oleva mummo, mummon stereotypia, esiliina ja kaikki. Oikeasti tämä mummo on juuri se ketä kiukkuaa busseissa ja on sun edelläs kaupassa kun olet kiiressä ostoksilla. Mummolla on niin vitusti kamaa kärryissä, kun kaikki on mennyt läpi, on mummo pakannutkin kaikki ja sitten tulee kysymään että mitä maksaa. Sitten kaivetaan nahkaveska ja maksetaan 5 sentin kolikoilla koko paska ja tarkistetaan monta kertaa…
Niih !
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 18:51
26. toukokuuta 2010
Model: Jarna
Oletteko koskaan miettineet mihin on kadonnut se ylipirteä tyttö jollainen oli jokaisen luokalla ala/yläasteella. Toi tyttö oli aina säätämässä myyjäisiä/arpajaisia/luokkaretkiä, tilaamassa luokkasormuksia vähintään pari kertaa vuodessa. Samalla ihmistyypillä oli aina virtaa myös harrastaa kaikkea, suzukisoittoa, suunnistusta, yleisurheilua ja kaikkea muuta paskaa.
No, koulun jälkeen sama tyttönen menee sitten partioon, mikäs sen mukavampi paikka päteä ja harrastaa. Opettaa vähän solmuja ja pitää kuria päätä lyhyemmilleen.
Mä huomasin tänään missä tämä tyttönen on keski-ikäisenä. Hän on vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja… Olin tänään vanhempainyhdistyksen järjestämissä kesäkinkereissä. Oli pojat vesi-ilmapallon heittoa ja kumisaappaissa juoksemista, jätte bra !!! Yleensä jo pelkkä polkkatukka kertoo että hankaluuksia ja hassuja ohjelmanumeroita on takuulla luvassa. Ja voi sitä kurin määrää kun 120 oppilasta ei kuuntelekaan piirileikin sääntöjä ennen kisan alkua…
Sama mimmi on myös järkkäämässä taloyhtiön pihatalkoita… Näitä pihatalkoita en ole koskaan tajunnut, edellisvuonna meidän taloyhtiön pihassa kyti pallogrilli, tänä vuonna hipsin takakautta sisään. En jaksanut mitään ylimääräistä läppää aiheesta nurmikon tallominen. Pihatalkoot olisi järkevät jos niillä olisi oikeasti jokin funktio, esim siivota piha tai leikkailla nurtsia. Mutta kun huoltoyhtiölle kuuluu noi jutut. Mä tykkään juuri siitä osakkeessa asumisesta että mun ei tarvi säätää mitään pihajuttuja ja putsailla rännejä, se ei ole mun homma. Se kuuluu huoltomiehelle joka saa siitä oman asiaankuuluvan liksansa. Muuttakoon omakotitaloon ketä kiinnostaa nysväillä kaikenlaista strömsöjuttua. Ja jos taas taloyhtiön kinkereiden on tarkoitus kasvattaa sosiaalisuutta taloyhtiössä niin lienee jokin muukin tapa. En tunne montaakaan meidän rapussa asuvaa ja tykkään siitä just niin. Moikkaan kaikkia mutten pode mitään tarvetta alkaa keskustella säästä tai vaikkapa menkoista naapurien kanssa. Jokainen pitää huolen omista asioistaan.
Ei mulla muuta. Muuta avautumista en tosiaan keksi…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 19:53
24. toukokuuta 2010
Jos viimein ottaisi itseä niskasta kiinni ja laittaisi galleriaan uudet kuvat. Pitkään ollut sivujen päivitystä uusien kuvien osalta lähinnä bloggailua. Vanhan gallerian pohja kun katosi johonkin ja systeemi on niin kädetön että sama pohja täytyy olla koneella jotta lisäys onnistuu. Vitun hankalaa… Josko ennen loppuviikkoa uudet verkkoon…
Pistetään sitten samalla kaikki uusiksi. Kuvien määrä vähenee huomattavasti. Iso osa sellaisista mitkä ei enään miellytä saa lähteä. Tai ei sillä ettei ne miellyttäisi mutta osa on vain sellaisia mitkä ei sinne enään kuulu. Mietin myös esim hääosion poistamista kokonaan, tai sitten sinne pitäisi päivittää myös jotain uutta settiä.
Ironista että tälle kesää on kyselty häitä enemmän kuin koskaan ennen. Mutta en kuvaa yksiäkään häitä tänä kesänä. Ei aikaa eikä intoa. Häät on hieno juhla parille mutta sitoo kuvaajan koko päiväksi + tunteja käsittelyä päälle. Noup.
Teen mieluummin omia juttujani, omannäköisiä settejä. Nyt on ollut aikaa ja intoa kuvailla omia ei kaupallisia visioita ja se sopii mulle. Private Moment setistä tulee jatkoa ja Secret Meeting juttu jatkuu ihan uudenlaisella teemalla ;) Setin haluisin näytille johkin loppukesästä. Ja joka tapauksessa osa lähtee kutsunäyttelyyn johon secret meeting kuvaa itseasiassa pyydettiin. En vain tiedä minkä niistä laitan sinne. Ehkäpä sitten uuden kun se valmistuu.
Kuvat on aina niin että kuvaa suunniteltaessa ja säätäessä on kauhea polte tehdä. Sitten kun visio on valmiina sellaisena kun sen halusi niin alkaa mieli kuitenkin jo suunnittelemaan uutta. Tämän huomasi varsinkin tänään kun selailin vanhoja ulkoisia levyjä joissa on tod vanhoja duuneja, osa filkkajuttuja. Silti muistan edelleen usean kohdalla kuinka homma meni ja mitä sählinkiä yms niiden kanssa on ollut.
Tänään myös tehtiin diili kuvauspaikasta uuteen “Flash back” juttuun, kiitos jo etukäteen Pumalle ja Martinille… Tulee hiukan erilainen setti ja herättää satavarmasti keskustelua jos ei muuta.
Kiireessä muuten huomasin myös tänään että mullahan alkaa loma piakkoin. Kiireessä rytmissä on se hyvä puoli että aika kuluu kuin siivillä. Vasta oli joulu ja skinkka ja pian on kesäloma kaikkine reissuineen ja luksuksineen.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:56
24. toukokuuta 2010
Mitä mitä? Taas Lappalaisten juonia, ketä tilas moista keliä. Aamulla paleli oikeasti kun käveli duuniin… Arska takas ja heti !!!
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:14
23. toukokuuta 2010
Pala kauneinta mansea.
Asuessani Suomen Turussa tulee aina joskus mieleen että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin, viime vuonnakin 211 000 ihmistä joutui viettämään vuotensa Tampereella… Oheinen kuva Tampereen kauniista keskustasta. Pientä laittoa niin ihan nätti siitä tulee…
Käytiin itseasiassa tsekkaamassa vuona -85 musikaali. Ihan ok kokemus. Siitä sitten luontevasti vähän pussiolutta ja Koskipuistoon löysäilemään.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:44
21. toukokuuta 2010
Sammakko by www.dogbite.fi. Sami teki jälleen huippuduunia. Jatkoa seuraa taas kun kelit kylmenevät.
Leiman parantelu aiheuttaa aina muutaman päivän hikoilun välttämisen ja tästä johtuen on mennyt pian viikko ilman fillarointia, ens viikolla otankin sitten vahingon takaisin triplana. Seuraa aamuyön lenkeille?
Puhelinnumeroni muuttuu suuntanumeron osalta, uusi numeroni on
0400-754 669, poimi samantien talteen niin se on hoidettu ;)
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 7:23
20. toukokuuta 2010
Testi
Löytyi storesta varsin toimiva softa iphonella bloggailuun.
Viikon kokemuksella harmittaa etten ole aikaisemmin hankkinut, niin monta valovuotta on Nokiaa edellä ettei ole tosikaan.

Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 6:29
16. toukokuuta 2010
Kuva picniciltä, helteillä kelpaa maata puistoissa. Paidan kuosista tuli toisaalla kovaa kuittailua :) Jotkut ei vain ymmärrä hyvän päälle.
Sitten peräänkuulutetaan yhtä juttua.
Junnu kokoinen maantiefillari, 135-145 senttiselle. Kaikenkuntoiset kiinnostaa, myös vinkit mistä voisi löytyä ovat tervetulleita. Suunniteltu fillari jälkikasvulle oli aavistuksen iso ja jäi ostamatta. Muuten olisi voinut ostaa kasvu odottamaan mutta tila ei riitä kaikkeen. Fillareita on muutenkin jo joka paikassa :) Yksi kilpuri edelleen tossa olkkarissa ;)
Kävin myöskin broidin kanssa shoppailemassa viihde-elektroniikkaa ja huomasin että jos mulle ei ole annettu pitkää pinnaa niin eipä ole broidillekaan :D Noh, hyvähermoiset onkin yleensä melkoisiä lässyttäjiä.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:37
14. toukokuuta 2010
Joskus kirjoittelin siitä että missä ihmiset menevät, lähinnä kirjoittelin joistan takavuosien malleista joista en ole kuullut aikoihin mitään. Tuli sitten ajatus että kirjoittelen sitten pikku läpän jokaisesta sellaisesta mallista jonka kanssa olen tehnyt paljon duuneja ja teen edelleen.
Aloitetaan Ginasta. Ginan kanssa on kuvattu vuosien varrella useita juttuja. Nykyään Gina pitää omaa liikettään Oulussa, Dreamcity.fi.
Duunattiin myös joskus flashback tyylinen kuvasarja josta edelleen tykkään kovin. Setti on mun saitilla ei suoran osoitteen takana. Kysyvä saa osoitteen.
Ylempi kuva © minä, alempi © gina
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 22:00
12. toukokuuta 2010
Kiitos malleille omistautumisesta juttuun ja vaivannäöstä, olen yhden velkaa.
Melkoisen pitkään piti kyseinen kuva ottaa. Ajatus taisi pyöriä vuoden mielessä, peräänkuulutin paria eri malliakin. Halusin pariskunnan joka on sekä täysin ideaan sopiva että ohjailtavissa niin että saan kuvan mikä mielikuvitukseen on piirtynyt. Täytyy sanoa että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Sohvatuoli oli aluksi hiukan hakusalla että mistä sopiva, mutta se löytyi lopulta luontevasti omasta olohuoneesta…
Säädin myös edellisenä iltana studion valot ja niiden sijoittelun jotta oli mahdollisimman vähän askastelua. Suurin osa ajasta taisikin mennä kuulumisten vaihtamiseen. Kuvaaminen oli nopea juttu koska oli tarkaan tiedossa mitä haen, tällä kertaa ei sävelletty :)
Nyt kun katson valmista kuvaa josta tuli sellainen kuin oli suunnitellessa ajatuskin alkaa mieli jo kehittää sille taas jatkoa.
Viikko oli onneksi lyhyt, huomennakaan ei ole ajatusta mennä duuniin. Josko aamulla tod pitkä lenkki, kokeillaan laittaa reitistä myös graafinen data tänne myöhemmin ;) Iphone kun näyttää pystyvän vähän kaikkeen. Itseasiassa olin aika skeptinen mutta kun asia perustellaan hyvin niin voin kokeilla melkein vaikka mitä. Enään en antaisi kapistusta millään pois. Ihan ässä laite.
Viikonloppuna olisi tarkoitus myös ottaa vielä viimeiset musteet nahkaan ennen kesän helteitä.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 23:31
12. toukokuuta 2010
Omena päivässä pitää Lujalan loitolla…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 22:21
12. toukokuuta 2010
Pieni teaseri tulevasta. Lisää myöhemmin…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 7:27
10. toukokuuta 2010
Tämän kuvan jatko-osaa on puuhasteltu jo pitkään… Tai oikeastaan pienehköä kuvakokonaisuutta. Viimein sen verran edistystä että keskiviikkona olisi tarkoitus kuvata osa II. Pitkään hiottu idea joka on taas ainakin omassa mielikuvituksessa toimiva juttu. Kuvaa loppuviikosta blogiin.
Fillaroinnissa tuli parin päivän tauko kun oli vesisateita ja eihän fillaria sovi sotkea… Tänään sitten apinan raivolla lenkki, reilu 80min niin täydellä teholla kun kropasta vain sai irti. Hiukan kovemmat paineet myös kumeihin niin sai keskinopeuden pidettyä varsin kovana. Nyt pitäisi huomiselle olla pikku sade taas mutta sitten loppuviikosta hellekelit ja ehkä jokin pidempi lenkki johkin.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 18:30
9. toukokuuta 2010
Hyvä viikendi, ei ihmeellistä ohjelmaa. Rentoa elostelua, ruoanlaittoa porukalla ja leffoja. Sunnuntaina pieni kirpparirundi. Joskus miettisin että mihin on kaupoista kaikki hc-pornoleffat kadonneet mutta ne ovatkin kirppareilla nykyisin. Mietin mikähän kanava noita tuolla levittää.
Vaikka taitaa olla niin että dvd myynti on hiljentynyt? Koska tarvii olla aika kädetön jos ei netistä löydä mieleistään grafiikkaa, pornografiikkaa tarkemmin sanottuna. Ja dvd on kertakatsomalla sitten vanha. Muutaman dvd:n omistan mutta nekin ovat sellaisia missä on joku tuttavia rooleissa tai muuten jokin kytky niihin. Voisi olla jonkinmoinen unelma duuni kehitellä juonia leffoihin. Hauska nähdä kuinka vähän niihin käytetään vaivaa. Vaikkapa sitten tämä uima-altaan puhdistaja tyyppi ketä aina joutuu levittämään aurinkorasvan… Ostan salettiin ens kesäksi sellaisen puhallettavan altaan, pistän sen partsille, rouva sinne ja sitten tulen haavin kanssa “huoltamaan” allasta. Katsotaan kuin käy…
Oma proggis olisi suunnitelmissa toivottavasti jo tulevalla viikolla. Nopea setti mutta juttu mikä on pyörinyt mielessä pitkään. Lähinnä on ollut vaikea löytää oikeanlaiset ihmiset siihen.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 15:43
8. toukokuuta 2010
Kortteliravintola Kerttu
Olen kriittinen ruoan suhteen, en helpolla kehu safkaa… Mutta ehkä yksi parhaista burgereista ikinä löytyy Kortteliravintola Kertusta. Ihan loistoeväs, ei jätä kylmäksi.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 11:22
4. toukokuuta 2010
0420 Ylös ja lenkille. Pikainen 60km riipaisu, ehtisin just kotiin ennen kuin alkoi heittää muutamia sadepisaroita. Nappilenkki, keskinopeus karvan alle 30km/h, ei hirmuinen mutta välille mahtuu monta risteystä ja lähtö sekä paluu keskustaan mikä hidastaa. Tosin tullessa vedin kaikki valot punaisilla jottei keskinopeus tippuisi liikaa… Välillä pitää laittaa myös soittolista uusiksi Spotify mobileen jottei samat biisit soi joka lenkillä. Vähän fiiliksen mukaan, pari hyvää kiribiisiä esim Mick Jaggerin, Wired all night ja Seitsemän sinetin takana by Mokoma. Unohtamatta Hammerfallin, Heading the callia… Näillä ja toki monilla muilla mennään. Musiikilla on iso vaikutus, tosin joskus on lenkkejä ettei jaksa kuunnella mitään, ja ruuhka-aikaan se ei ole kaikken fiksuintakaan mutta aamulla yksin ajellessa tuo lisää raivoa polkemiseen.
Uskon muutenkin aamukuntoiluun niinkuin risaan kondomiin. Vaan jos mielii kirisristellä kroppaa ja karsia rasvoja niin aamut on se juttu. Tyhjällä vatsalla tai korkeintaan banaani + kuppi kahvia tietty, muuten on turha lähteä. Tulee pian kiukku liikenteessä :D
Enivei, puntarin mukaan kesäkuntoproggis on ihan aikataulussa, 73,2kg näytti vaaka munasillaan (olen laiska sulkemaan sälekaihtimia, terveiset vain naapureille, aseenkantolupa vehkeelle löytyy).
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 7:51
3. toukokuuta 2010
On huonoja päiviä, tod huonoja ja sitten tämä päivä… Joskus saattaa väsyneenä asiat kiukuttaa ja sosiaalisuus olla melkoisen slimmiä. Sori kollegat…
Fight Clubissa oleva juttu siitä miten mieli käyttäytyy kun ei saa unta ei ole loppupeleissä ihan tuulesta temmattu, kun jossain kohtaa on saanut viimein tunnin unta ja kello sitten soi ei aina todellakaan tiedä missä menee… Noh, viikonloppuna voisi olla aikaa kokeilla nukkua löysät pois, jos vaikka sitten nuijanukutus tms…
Ei mulla taas muuta, ainiin, lisää mustetta isolla kädellä on tulossa nahkaan jos se jotain kiinnostaa. Ehkä hienoin kuva ikinä ;)
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 19:30
2. toukokuuta 2010
Picnicistä selvittiin helgissä, aamu näytti että sateinen päivä tulee mutta Öde vakuutti mut aamulla puhelimessa jotta sade loppuu ja pressu on mukana…
Keli onneksi muuttui täysin ja arska paistoi koko päivän. Hyvässä seurassa aika kului nopeasti.
Onneksi juttu meni kuitenkin “lyhyen kaavan” mukaan. Aamulla sitten tänään reippaana fillaroimaan, kevyt 35km. Järkyttävä vastatuuli puolet lenkistä, mutta aina se fiilis palkitsee kun saa itsestään irti ja viitsii repiä. Ens viikolla paluu normi aamulenkkiin taas, 0600 ylös ja 60-90min pikalenkit joka aamu. Toiselle sopii iltaurheilu ja toiselle aamut. Mä tykkään aamuliikunnasta jo siksikin että tällöin kropassa ei ole muita polttoaineita kuin kehon rasvat, näin myös rantakuntoon jollekin kesälle proggis tulee samassa kuin puolivahingossa. Usein tulee syötyä eka safka vasta duunissa syöty luonas, ei ehkä fiksuin tapa syödä mutta aamuisin ei vain ole koskaan nälkä…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 11:36
1. toukokuuta 2010
Hyvää vappua.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 9:10