-Mallinohjauksesta-

Pieni pohdinta mallinohjaamisesta ja ventovieraan ihmisen kanssa samalle aaltopituudelle pääsemisestä. Kuvaan vaikuttaa mun mielestä melko paljon se miten tulee ihmisten kanssa toimee. Juurikin edellisessä sessiossa Mirellan kanssa juteltiin ja hiottiin sitä mikä on ero katsoa kameraan ja olla luontevasti silmät kameraan päin siihen kuitenkaan tuijottamatta. Ero on pieni mutta näkyy kuvissa. Usein jos malli alkaa tuijottamaan kameraa lopetan koko poseerauksen kuvaamisen ja annan mallin löysätä asennon ja ilmeen. On parempi alkaa alusta ja punoa ensin asento jalkojen yms asentoineen kohdalle. Sitten vasta keskittyä ilmeeseen kun muut jutut on kunnossa. Usein apu löytyy jostain pikku esimerkistä minkä kumpikin tuntee, olkoon se sitten jonkin levyn kansi, juliste, leffa tai jotain minkä fiiliksen kumpikin tietää. Käytän tod paljon esimerkkejä ohjatessani mallia. Koska kameran edessä oleva henkilö ei tietenkään osaa lukea ajatuksia. Mä ainakin pitäisin naista ketä lukee mun ajatuksia ihan helvetin vaarallisena :)

Siksi esimerkit auttavat, pahinta on varmaan mallille olla jos kuvaaja ei puhu mitään. Ja aina voi heittää läppää vaikka sitten harrastuksista jne jne. Kun fiilis on rento se näkyy kuvissa. Myöskin olen omissa jutuissani omaksunut toimintamallin että alkuun aina muutamia diipadaipa ruutua, loppuun vasta varsinaiset money shotit. Käytän nyt esimerkkinä kun mallin kanssa juteltiin kuvaamisesta ja siitä jännittämisestä.

Otan esimerkkinä mallin oman kertomuksen jutusta joka kuvattiin joskus viimevuoden lopuilla, oheinen kuva setistä. Kuvattiin juttuja sekä studiolla että hotellihuoneessa. Halusin eri näkökulman tekstiin niin tässä mallin oma kommentti kuvaamiseen. Mainittakoon että pelkkä mallin tunteminen ei aina myöskään riitä, kuvan mallin olen tuntenut peruskoulun ensimmäisestä luokasta asti.

Mallin oma kertomus kuvaustilanteesta:

“Se oli todella paljas olo olla siinä kameran edessä melkeen nakuna ja varsinkin näin ensikertalaisena, kun valot oli kohdistettu itseen ja tausta kovin steriili siellä studiolla. Ja kun koskaan en ollut tehnyt niitä asentoja, joihin ihmisvartalo ei ole tarkoitettu, niin olihan vaikeeta ! ;) Mutta sulla oli se taito, että vaikka oltiin heitetty vuosien varrella jos jonkinmoista juttua, niin kuvatessa keskityit siihen ja mun ohjaukseen, ei siis tullut mitään ylimääräistä henk. kohtaista, ja se oli mun mielestä rentouttavinta. Varsinkin kun huomasin ettei sua kiinnosta miltä mun vartalo näyttää vaan miltä kuva näyttää, niin ymmärsin mistä on kysymys ja relasin sitten täysin. Hotellilla olin sitten jo selvillä kuvauskuviosta ja tiedettiin molemmat mitä kuvista haettiin.”

Jos malli ajattelee näin niin olen onnistunut. Se miksi kysyin millanen fiilis kuvatessa tuli on se, että haluan kehittää mallinohjausta entisestään. Koska sillä se kuva, varsinkin sellainen tarkka fiiliskuva tehdään. Jonkin vaatteen tai muun elemantin mikä on kuvassa pääsosassa kuvaaminen on ihan eri tehdä kuin kuva jossa pääosassa on jokin fiilis tai ajatus joka kuvasta pitää heijastua.

Kuvaaminen on loputonta oppimista, aina voi hioa tekniikkaa, kuvankäsittelyä, mallinohjausta jne. Se juuri tekee hommasta hienon. Myöskin joskus oma lajinsa on keksiä visio, jos on vapaat kädet toteuttaa jokin juttu, ei sitä voi kuitenkaan alkaa kuvata ihan tosta vain. Aina jokin kantava idea pitää olla. Idea voi tulla joskus hyvin arkisesta jutusta kun taas joskus ideaa pitää houkutella punaviinillä ja todeta aamulla että tarvin apua…