Arkisto: tammikuu 2010 ↓

-Bianchi-

No nyt voi kesä tulla mun puolesta. Hain pojan kotiin, fillari + spessun uudet maantiekengät. Tarvii varmaan käydä jokin päivä parkkihallissa kokeilemassa hiukan millainen peli on ajaa ja hakea satulan ja keulan säädöt kohdalleen.

Raispolle kiitos hyvästä palvelusta. Muutamasta paikasta kyselin vaihtotarjouksia, osa ei vastannut edes ja osa ei osannut sanoa mailitse edes suuntaa-antavaa hyvitystä vanhasta. Ostan mieluusti mestasta jossa osataan myös asiakaspalvelu.

Illalla olisi kollegan synttärihippalot joihin pitäisi alkaa valmistautumaan, viiniharrastajasta kyse joten uskon että viihdyn kovinkin hyvin hippaloissa.

Tunnisteet: , ,

-Giitta-

Kylmää keliä pitää. Hermo moiseen menee. Mulla on 16min kävely duuniin mutta tälläisillä keleillä (-16) menee mieluummin autolla duuniin. Tuleepa samalla maksimoitua hiilijalanjälki…

Itseasiassa lumet saisi vaikka lähteä samantien, ei olisi mulle ongelma. Kävin eilen tsekkaamassa ja istumassa ensi kertaa ensikesän uuden Bianchin… Grrr…

Pientä meisseliä pukkaa otsaan kun katsoo ulos ikkunasta, ei ihan vielä kesäkelit. Talvi on vain ja ainoastaan lappalaisten salajuoni Suomen kesäkaupunkeja varten.

Tunnisteet: ,


Model: Giitta

Välilä omiin proggiksiin on enemmän intoa ja välillä vähemmän. Nyt on kova polte tehdä omia mielikuvituksessa pari kuukautta myllänneitä visioita kuviksi. Sekä studiossa että parissa miljöössä.

Haussa olisikin todella pitkähiuksinen malli, mieluusti kalpeaihoinen…

Tunnisteet: luokittelematon

-Giitta-

Uusi studio toimii kuin häkä. Pieniä kangasmuutoksia tulee vielä seinille jotta valon suunnan ja mittaamisen kanssa voi olla vielä tarkempi. Muuten ei lisättävää.

Viikendi takana

Hyvää ruokaa, lepoa, laatuaikaa ja kuntoilua. Ladanneena uuteen viikkoon.

Mä vähän vastustin sunnuntaikaupan vapautumista mutta oli kyllä kiva käydä ostoksilla kaikessa rauhassa… Viikolla ei ehdi, ei millään. Mukaan tarttui housuja, paitoja jne. (Ketä oikeasti kiinnostaa että ostin farkut ja 2 paitaa…) Kuntoilua juoksun merkeissä, pitäisi koittaa saada enemmän itsestään irti jotta saisi jonkinmoisen kesäkunnon aikaiseksi, ja nimenomaan kesälle 2010… Mutta eiköhän toi läski ala palaa viimeistään kun fillarikausi alkaa maaliskuussa täysillä. Mietin tossa hetken vakavissani maasturinkin hankkimista mutta ei jaksa. Törkeä homma huoltaa ja hoitaa sitä talvella lenkkien jälkeen. Juostaan talvi ja kelataan sitten kesät. Aamut fillarilla ja illat toivottavasti konepyörällä taas.

Yksi juttu muuten. Mikä siinä on kun kuljet kaupungilla ja vastaan tulee mummo pienen koiran kanssa. Mummo jähmettyy ja alkaa hymyillä, katsoo koiraa ja välillä hymyillen mua… Olettaako se että koira on munkin mielestä ihan helvetin söpö ja alan sitä samantein rapsuttamaan ja puhumaan sössötysäänellä… EI, mä inhoan pieniä koiria. Tietäkää mummot tämä !

Tunnisteet:


-Unioni.net-

Kuvaa taannoisesta proggiksesta. Laiskaa on bloggailu.

Tossa nyt kuitenkin valokuva :)

Nyt kun on melkein kesä niin olen silmät punaisena etsinyt sopivaa moottoripyörää… Kova polte olisi jokin himmeli ostaa. Väittäisin melkein että twini ja naku taitavat olla kesän resepti…

Tunnisteet: luokittelematon

-Naama-

Meni päivä vähän lepäillessä. Eilinen reissu Turun yöelämään veti vähän veteläksi. Mutta oli kyllä helvetin hauska reissu. Seura merkkaa kyllä paljon. Otettiin Öden kanssa tila haltuun :D

Iso kiitos myös jälleen luottolapsenvahdillemme, kiitos A !

Illalla sitten ajateltiin käydä nappuloiden kanssa studiolla kuvailemassa. Nappulat sitten halusivat ottaa myös musta kuvia. Pitää alkaa enemmän harrastamaan lasten kanssa kuvaamista näköjään.

Hyvä otos josta tykkään itsekin vaikken tykkää olla kameran edessä normisti.

Tunnisteet: luokittelematon


-Fight-

Uhosin että alan kuvabloggailemaan vähän aktiivisemmin. Pistän nyt talven / kevään mittaan jotain syksyn duuneja.

Kuva on poiminta eräästä isommasta kokonaisuudesta mutta toimii yksittäisenäkin.

Tunnisteet: luokittelematon


-KTM-

Herätellääs pian alkavaa kesää henkiin… Liian nopea kytkimen vapautus saattaa aiheuttaa pidon katoamisen…

Tunnisteet: luokittelematon

-Cicciolinos-

Turun keskustassa sijaitseva aikuisten lelukauppa vaihtoi yrittäjää ja puikoissa on nykyään tuttavapariskunta. Suosittelen tutustumaan liikkeeseen, monenlaista kivaa tuhmalle mielelle ja vartalolle :)

Viikate Photography toivottaa kaikkea parhautta uusille yrittäjille. Myös Viikate Photography 2010 vuosikalenterin voi ostaa liikkeestä.

Go sinne sitten !

Tunnisteet:


-Unioni.net-

Laitetaas toinen kuva vielä levynkansien lisäksi. Promokuva mistä itse tykkään suuresti. Joskus miettisin että olen sitten tyytyväinen kun näen että kuviani on kääritty kalaan… Tästä sitten lähti lennokas idea promoihin. Kuvasetti oli valmiiksi kuvattuna, Lightpressin Sami teki sitten pari erilaista sanomalehteä. Eikun kauppahallin kautta kotiin ja studiovalot keittiöön. Kaloja pilkkomaan ja kuvaamaan.

Kalat menivät toki hyötykäyttöön. Meidän kilpparit vetivät ne innolla naamariin kuvausten päätteeksi. Ekologista :)

Tunnisteet: ,

-VIP-

Kirpparikierrokselta löytyi oikea helmi. VIP lehti vuodelta 1969, tyylikäs-miehekäs tiesi kansi sanoa. Omanlaistaan kuvaa ovat ton ajan kollegat tuottaneet.

Tunnisteet: luokittelematon

-www.unioni.net-

Proggis on ollut itselle mieluisa koska koko bändi ja myös projektiin osallistuvat painatyön tekijää myöden ovat tuttuja. Näin on ollut kiva nähdä koko proggis alusta loppuun asti. Kannet käyttää valmiissa matskussa todella hyvältä. Kuvista tulee kivasti mieleen millainen säätö oli esim sohvan kanssa mitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa kuvauksiin. Myöskään pari kuvauspaikkaa ei ollut ihan heittämällä löytyneitä mutta linnateatteri pelasti lopulta.

Loistoviikendi muutenkin. Pakkaset laski siedettävään -6 astetta. Sen jo kestää. Vähän pulkkamäkeä ja punttiasalia. Ei voi valittaa.

Tunnisteet:

-Secret Meeting V-

Model: Karita

Saman työnimen alla on tulossa myös näyttely. Uudenvuodenlupauskin on pitänyt jo monta päivää :) Salilla käyminen on yhtä juhlaa taas kun piti parin kuukauden breikin, taas jaksaa vääntää.

Uusia nettisivujakin kuvien osalta kehittelin. Ongelmaksi vain muodostuu valita kuvat saitille. Kaikki nykyisetkin kuvat ehkä jäävät jossain muotoa taustalle esille mutta varsinaiseksi “portfoliosivuksi” kuvia on nyt liikaa. Koitin miettiä mistä ajan valitsemaan.

Jos haluat olla avuksi niin valitse 20 kuvaa mitkä nykyisistä mielestäsi pitäisi olla uudessa galleriassa. Valitse vaikka kuvien linkit ja laita mulle mailiin.

sami miuku viikate piste org

Tunnisteet: , ,


Model: Peppi

-2010-

Uusi vuosi uudet kujeet. Pari juttua tulee muuttumaan mukavaan suuntaan. En huutele niistä blogissani mutta mut tuntevat tietävät. Tyytyväinen olen.

Sain tehdä duunia ja kuvauksia monien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Kokemukset rikastuttavat aina. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, assareille ja tietty malleille.

Edelleen omiiin proggiksiini otan kuvattavaksi minulle uusia kasvoja, kokemus ei ole tärkeää, oma into ja ennakkoluuloton asenne ratkaiseen.

Ja kuntoiluun on taas aikaa ja intoa panostaa, latasin salin avaimeen taas pienen tauon jälkeen aikaa. Oli kyllä niin helmeä, paikat onkin nyt sen verran arkoina että moikkaaminenkin sattuu niin vitusti :) Toukokuussa pitää pystyä pyykkäämään omilla vatsapaloilla…

Ja ehkä hankin toiseen maantiefillariin nastat jos kokeilisi talvifillarointiakin vakavammin.

Tunnisteet: ,