Arkisto: marraskuu 2009 ↓
23. marraskuuta 2009

-Karita-
Settiä viikonlopulta. Malli oli vanha koulukaverini joten oli kivan erilaista tehdä duunia vanhan kaverin kanssa ja vaihtaa kuulumiset ja todeta samalla että ollaan tultu vanhoiksi.
Viikonlopustakin on selvitty. Kiirusta taas oli eikä tuleva viikko tuo lepoa kaikenmoista säätämistä pikapotreteistä jääkiekkojoukkueen kuvaamiseen. Flunssakin tekee tuloaan mutta näkyy olevan taustalla, ei oikein tiedä onko kipeä vaiko ei.
Koin muuten ruokatunnilla tänään herätyksen ikääntymiseni suhteen. Söin eväät pikaisesti ja kiirehdin Budget Sporttiin ja ostin juoksupuvun ja lenkkarit :) Melkein kuin tuulipuku mutta toi nimi juoksupuku ei kuulosta niin säälittävältä. Josko sen voimin tarkenisi juosta ja fillaroidan talven duuniin. Minimoin auton käytän ja fillaroin niin paljon kuin työn puitteissa on mahdollista.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:35
20. marraskuuta 2009

-Myriah-
Vanha kuva, vuosien takaa. Aiheutti aikanaan melkoista hatemailia mulle, saa lähettää edelleen jos ahdistaa.
Ihminen on mun suosikkilaji…
Mietin taas kun ajelin ruuhkassa kotiin ihmisiä kerrostaloissaan. Jokainen omissa pikku luukuissaan. Haalivat sinne omaa ihme tavaraansa ja viettävät siellä aikaa omine ongelmineen ja iloineen miettien miks kaiken pitää olla niin vitun vaikeaa. Ihminen ei poikkea eläimestä muuten kuin siinä että ihminen ottaa satuinnaisia väkinäisiä sosiaalisia kontakteja tuttaviinsa. Itseasissa eläimissäkin on enemmän sympatiaa joskus. Ajoin kerran itäistä rantakatua kotiin ja huomasin tiellä lokin joka oli jääny täysin auton murskaamaksi. Lintu oli muuten lintassa mutta koipi sojotti pystössä suoraan ylös. Toinen lokki sitten seisoi vieressä ja yritti siipiään levitellen estää ettei autot aja puolison päälle. Kaunis ajatus mutta myöhässä, toi on jäänyt kuitenkin mieleen…
Mä muistan kun olin pieni, homma meni aina niin että mutsi ja faija oli aina neljältä kotona. Viikonloppuisin oli aina aikaa kaikelle, nykyään on ihan ihme jos on aikaa olla ja tehdä jotain. Muistan esim kun joskus mentiin jollekin sukulaiselle kyläilemään ja tsekkaamaan uutta kirjahyllyä, siis mitä vittua… Nykyään ei ole koskaan tollaiselle aikaa. En muista koska olisi ollut aikaa tai edes mielenkiintoa lähteä johonkin kyläilemään. Taisi olla kesällä viimeksi kun vietettiin tuttavaperheen kanssa päivä Vepsän saaressa, jos se nyt lasketaan kyläilemiseksi. Mut oli kiva päivä. Pointti on se että tollaiseen ei ole aikaa, ei millään. Ehkä nykyelämä on sitten ton verran kiireempää.
Nykyään kun tulen duunisa niin se vähä mitä jää vapaa-aikaa niin ei tulisi edes mieleen että lähtisin kyläilemään tai vaikkapa tsekkaamaan jotain kirjahyllyä. Luksusta on olla oman perheen kesken ilman luuria. Ajat muuttuvat Eskoseni. Ehkä tämä on hiljainen anteeksipyyntö sille kun moni purnaa etten vastaile koskaan puhelimeen… Sori…
Ei mulla muuta.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 23:31
19. marraskuuta 2009
Linkkivinkki. Honeybee.fi
Honeybee.fi surinaa sänkyyn. Aikuisviihteen ammattilaisten oma aikuisten lelukauppa joiden tuotteissa tyydytystakuu… Tuttavieni pitämä shoppi jota suosittelen lämpimästi.
Klikkaa ja ostele !
Tunnisteet: honeybee.fi
Kirjoittanut viikate klo 9:33
17. marraskuuta 2009

-Remontin keskellä-
Homma etenee. Pieni projekti meinasi olla löytää vuonna -50 rakennettuihin super eroottisiin parioviin karmit mutta nekin järjestyivät. Pian pääsee olkkari sitten loppusuoralle, vaikein osuus sitten valita lopuksi juttuun sopiva valaisin. Sedun Apollo kalpenee olkkarille kun vain kaikki saadaan paikalleen…
Nykykondiksesta jää ylimääräiseksi kattolamppu jossa tuuletin, saa ostaa halvalla pois. Myöskin 207 korkea ja 230 leveään aukkoon istuva valkoista nahkaa oleva paljeovi myydään sopuhinnalla vaikkapa punapukuiselle lenkkeilijälle takarivissaä… 0500-754669
Fillariin olen metsästänyt osia ympäri eurooppaa ebaysta. Järkihintaiset fixi/sigle kiekot on kyllä niin kiven alla että kannattaisi alkaa tuomaan itse niitä jostain. Liikkeissä kyllä olisi mutta hinnat on melkoisen väkeviä kun tarkoitus on rakentaa kevyt fillari arkikäyttöön eikä kilpapeliä velolle. Mut joo, jos ei muuta sitten niin ostan vaikka uudet kiekot. Vinkit kiinnostaa sopuhintaisista vaikka käytetyistäkin.
Olen myös jopa itse pitänyt pitkään tyhmänä lenkkeillä fillarin kanssa aamuyöstä säkkipimeässä vaikkakin valojen kanssa mutta ilman kypärää. Viimein löysin omaan tyyliin ja päähän sopivan kypärän. Toki mattamustan jottei erottuvuus ole huomioliiveissä keikoilevan volvomiehen luokkaa. Mutta onpa nyt jokin suoja nupille jos napsahtaa.
Kalenterin voi muuten pian tilata paristakin eri nettikaupasta, lisää infoa pian.
Tunnisteet: fillari, fixed gear, kalenteri
Kirjoittanut viikate klo 21:02
17. marraskuuta 2009
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:00
12. marraskuuta 2009

-Kalenteri-
Viikate Photography kalenteria vuodelle 2010 löytyy taas jatkoerä.
A3 kokoinen huippulaatuiselle paperille tehty kalenteri jossa kuvat ovat pääosassa.
Hinta 19e
Myös postitus onnistuu, postikulut lisätään hintaan.
0500-754 669
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 8:10
11. marraskuuta 2009

Vinkkejä liikenteeseen.
Sattuipa tänään 0730 duuniin ajaessa ihan vammainen ruuhka. Kun huomasin jossain kohtaa että huutaminen ja riehuminen ratissa ei nopeuta päätin että pilaan myös kanssa matkustajien päivän. Aloitin projektin Itäisellä rantakadulla. Kiilasin bussin vieressä siten että mestari ratissa joutui antamaan periksi. Olin niin liki etupyörää ettei maailman omistaja bussikuski päässyt vaihtamaan kaistaa vaan taipui kovemmalleen.
Seuraava uhri oli koulukadulla. Uhri oli V70 Volvolla ajava iäkkäämpi herrasmies :) Tälläinen henkilö on hyvä uhri ja antaa löysästi periksi. Koska useinkin se Volvo tai vaikkapa saksasta laivattu vanha mersu on tärkeääkin tärkeämpi. No mun piti vaihtaa keskikaistalle eikä tilaa tietty ollut. Ajoin volvon viereen ja otin linjan niin läheltä että äijä alkoi jo paniikissa tööttäillä. Tässä vaiheessa ei kannata panikoida, tää on vain merkki siitä että auto on tärkeä ja naarmu voisi pilata loppuviikon. Eli tilaa järjestyi, jonkin aikaa tämä kurja jatsoi tööttäillä perässä mutta sekin loppui kun tein äkkijarrutuksen ja sitten alkoikin tulla turvaväliä peräänajon pelossa.
Seuraava oikea helmi oli ratapihan kadun risteyksessä. Olin vielä yhden kaistan liian vasemmalla jotta olisi ollut nopea kääntyä kähäriin. Kyttäsin valoja hampaat irvessä ja pidin kierroksia koneessa. Viereltä lähti vanha pieru audilla, kumpikin yritti ehtiä ensimmäisenä sillan alle ja oikealle kaistalle. Vedin pidemmän korren, tietenkin, ja sokerina pohjalla hidastin sitten vauhtia mutta kiihdytin siinä kohtaa kun päästin taakseni siihen väliin vielä yhden auton :)
Ikävä ihminen olen :) Ruuhkassa voi näköjään tappaa aikaa näin tekemällä jotain hyödyllistäkin.
Ja vielä ilmainen vinkki, kokeilkaa ihmeessä. Kun menette kauppaan, katsokaa parkkihallista tai parkkipaikalta sellainen uudehko auto missä istuu äijä sisällä odottamassa kun eukko on kaupassa. Nämä pilkunviilaajat ovat siksi autossa ettei niitä kolhita. Mä vedän auton aina ihan kiinni tälläiseen autoon, niin liki että on vaikea päästä autosta ulos. Sitten vielä huolehtivan näköisenä katson ettei omaan oveeni tullut jälkeä :) Kun paikasta poistuu niin yleensä kansalainen nousee autosta ja alkaa kiertää omaansa etsin tuhoja :)
Nähkää liikenne uusin silmin !!!
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:03
8. marraskuuta 2009

-Jamina-
Tästä setistä tulee muutama hiottu kuva myyntiin sekä canvas että kapalevy versiona. Seuraile mun blogia ja Jaminan sivuja, www.jamina.fi
Aamu alkoi loistavasti aamiaisella sänkyyn. Kiitos muksut :)
Studiotilan kanssa tuli suunnitelmiin muutos. Mutta viikendi soitellen ja näyttää että uusi tila löytyy jopa piakkoin. Vinkit mahdollisista vapaista tiloista silti kiinnostaa.
Ens viikolla olisi erään vaatemalliston kuvaus, samalla sitten teen mallien kanssa vähän omaakin proggista josta tulee sitten hieno :) En odota enempää enkä vähempää kuin loistavaa jälkeä… Samasta setistä on myös tulossa making of kuvaa.
Tunnisteet: jamina
Kirjoittanut viikate klo 17:48
7. marraskuuta 2009
Huominen studiokurssi on peruttu.
Minusta johtumattomista syistä kurssi perutaan. Tälläinen kurssi ei sopinus studiota vuokraavalle taholle.
Maksaneille palautetaan rahat automaattisesti lauantai-iltana.
Pahoittelen suuresti aiheutunutta säätöä.
Uusi kurssi tulee piakkoin uudessa paikassa.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 16:57
5. marraskuuta 2009

-Jamina-
Haussa olisi galleriasofta johon olisi suhteellisen helppo lisätä kuvia. ? Vinkkejä ?
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 6:34
4. marraskuuta 2009

-Jamina-
Kuvailemassa. Chilli päivä, 1 kuvaus aamupäivälle ja sekin tutun mallin kanssa joten melkein kuin vapaapäivä. Kävin sitten hoitamassa asioita, ostamassa taustoja studiolle, toimitin kalentereita jne. Juoksevaa shittiä. Sitten yritin löytää safkapaikan mihin saan auton oven eteen parkkiin. Laiska kun olen. Saatan joka aamuyö käydä lenkillä mutta se on eri asia.
No ei onnistunut kumpaankaan kantamestaani parkkeeraaminen joten aloin erääseen lounasravintolaan jossa kävin aikoinaan usein kun entinen työnantajani maksoi siellä syömisen.
No safka oli edelleen hyvää mutta aloin sitten katsoa henkilökuntaa ja meininkiä töissä. Ihan sama kuvio kuin n 4v sitten kun siellä söin. Miten ihmiset jaksaa samaa duunia päivästä toiseen, tai vika jos se edes vika on voi olla ihan yhtä hyvin myös minussa. Mut mä en pystyisi millään tekemään samaa duunia noin samalla kaavalla vuodesta toiseen, en millään. Ja teroitetaan nyt vielä etten siis väheksy millään muotoa mitään duunia, päinvastoin. Mutta mä olen niin rauhaton sielu että välillä on pakko olla jotain vaihtelua, muuten kaatuu seinät päälle. Nykyinen elämä sopii mulle todella hyvin. Ei ole samanlaista päivää ja jos meinaa olla niin voin vaikuttaa siihen itse ettei olisi.
Tunnisteet: jamina
Kirjoittanut viikate klo 12:05
1. marraskuuta 2009

-Isänpäivä lähestyy-
Lahjavinkki, iskälle tyylikäs kalenteri josta iloa koko vuodeksi.
19e, postitus onnistuu myös.
sami miuku viikate piste org
tai
0500-754 669
Tunnisteet: kalenteri, viikate photography, vuosikalenteri 2010
Kirjoittanut viikate klo 15:13