Arkisto: lokakuu 2009 ↓


-Viikendi-

Elämää rempan keskellä. Kämpässä vielä pieni kaaos päällä kun lattiat ja osa seinistä saa uudet pinnat. Mutta ei nyt mikään putkirempan tasoinen setti sentään. Pian ohi ja hieno tulee. Fillarikin odottaa vielä luonnollisesti keittiössä maalaukseen lähtöä.

Viikon päästä olisi studiokurssi myös, blogissa alempana juttua aiheesta. 1-2 mahtuu vielä. Johonkin kohtaa haluan lähiaikoina mahduttaa myös pari omaa projektia, pieni tauko ollut omista ei kaupallisista jutuista ja pää on taas täynnä erilaisia ideoita. + Tuleva näyttelykuvio joka valmistuu pikkuhiljaa taustalla.

Jouluksi myös ehtii vielä teettämään puolisolleen pukinkonttiin boudoirkuvat. Päiväaikoja ei ole enään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jäljellä mutta iltaisin myöhään myös mahdollista järjestää kuvaus.
Kysy aikatauluja ja hintoja, sami miuku viikate piste org tai 0500-754669

Tunnisteet: luokittelematon


Kirjasuositus !

Tomi Palsan kuvat ja tunnelmat. Käytiin Tomin kanssa kahvilla kun herra oli Turussa käymässä. Samalla kuittasin oman kappaleeni kirjaa. Suosittelen lämpimästi jokaiselle ketä on joskus kuvannut musiikkia tai yleenkin kiinnostunut musiikin kuvaamisesta. 217 Sivua tekstiä ja kuvia n 20 vuoden ajalta. Löytyy kirjakaupoista.

Tunnisteet: luokittelematon


-Sinkula-aihio-

Tollainen tarttui mukaan. Täysin virheetön Cresent kilpuri. 11kg näyttää vaaka. Kaikki täysin kunnossa, liikkeen huoltama. Melkein sääli panna lihoiksi mutta tosta tulee sinkula tai fixi. Näkee nyt kumpaan löytyy osat helpommin. Äärityylikkäitä sinkuloita näkee välillä kaupungilla ja on ollut pitkään polte rakentaa oma. Jossain välissä tulee projektikuvaa.

Grafiitinharmaa voisi olla. Vanteiksi jotkin 8-puolaiset ehkä.

Tunnisteet: ,


-Studiokuvausta-

Edellisessä työssäni pidin paljonkin studiokuvauskursseja. Nyt kun olen sellaisesta vapaa haluan pitää omanlaisen juttuni. Kurssin missä voin kertoa enemmän sellaista mitä itse haluan opettaa ja kuvaustyyliä joka on itseäni lähellä. Jos saadaan 15 henkeä kasaan niin pidetään kollegan kanssa kurssi mallikuvauksesta ja erityisesti mallinohjauksesta. Kurssin hinta on 49e. Kurssi sisältää perehdytyksen studiovalojen käyttöön ja siihen miten malli saadaan mahdollisimman lähelle sitä mikä on alkuperäinen idea. Paikalla on malli jota kuvataan työpaja tyylisesti. Kuvien käytön jokainen sopii erikseen mallin kanssa.

Tavoitteena on että jokainen saa mallista 2-3 valmista kuvaa.

Kurssi järjestetään sunnuntaina 8.11. Hinta sisältää kaikki kulut.

Ilmoittautumiset sami miuku viikate piste org tai 0500-754669

Tunnisteet: , ,

-Valokuva-

Poiminta eräästä tulevasta proggiksesta. Lisää aiheesta joskus…

Bloggailu ollut vähäistä kiireen takia. Tunnit loppuu kesken vuorokaudesta että ehtisi vielä kirjoitella jotain. Pitkät päivät ja pikku remontti kotona verottaa vapaa-aikaa. Mutta kämpästä tulee hieno. Pornoin lattia+seinät ikinä :) Kuvia ehkä joskus valmiista.

Samalla kertaa menee kalustus isoksi osaksi uusiksi. Kaikki mitä ei sovi uuteen tyyliin saa kylmästi lähteä pois. Kirpaisee vain kerran kun laittaa kaikki kunnolla uusiksi. Ja jos ei muuta niin on sitten jos innostuu myymään niin hintansa veroinen sijoitus. Onneksi on tuttuja alan liikkeissä duunissa, säästää aikaa helvetisti ja välttyy ehkä pahimmalta kusetukselta hintojen kanssa ? :) tai sitten saan ruuvin vielä syvemmälle perseeseen.

Lattian lisäksi kalustoa pitäisi uusia työhuoneeseen. Tarvisi ostaa 2 tietokonetta, ihanan kallista. Yksinkertaiset perustarpeet. Tarvii todella tehokkaan pyötäkoneen kuvien duunaamiseen ja sitten jos hankkisi jonkin halpis mahd pienen kannettavan joka kulkisi laukussa ja jolla voi sohvalla istuessa hoitaa sosiaalisen elämän rippeitä. Olen koneiss aina suosinut merkkilaitteita mutta tällä kertaa taidan kokeilla custom made konetta. Saa juurikin sen mitä haluaa ja tarvii. Mä kun en tarvi mitään multimedialaitosta jolla voi paahtaa leivät ja katsoa leffat vaan pelkän koneen jossa on helvetisti muistia ja järeä näytönohjain. Näyttöön panostin jokin aika sitten rahaa ja se oli hyvä sijoitus ja jatkaa tietty uuden koneen kanssa.

Spinning mesta olisi haussa edelleen? Elixia olis naapurissa muttei aukea tarpeeksi aikaisin. Vinkkejä mestasta mihin pääsee aikaisin? Alkaa tulla liukasta jossain välissä ja aamuyölle pitää keksiä jotain muuta kuntoilua. Tai ostaa maastofillari, tarjouksia?

Tunnisteet: luokittelematon

Uusi portfolio musiikin kanssa.

Musiikki: Road Crew, Something Dead.
Kiitti Hiili Hiilesmaalle

Tunnisteet: luokittelematon


-Valokuva-

Kuva eräästä vanhasta sarjasta josta tykkään edelleen. Suoran osoitteen settiin saa pyytämällä.

Viikendi lusittu, kiirettä ja yöelämää… Aamuksi luvattiin lunta?!?!?! Inhoan talvea yli kaiken. Kylmää ja pimeää. Mut on tehty kesämieheksi :)

Lauantaina otin työlle alle erään videoproggiksen. Teen omanlaista portfoliota kuvan ja videon sekoituksella. Homma sai sinetin kun kun järjestyi lupa musiikille todella kovan luokan tekijältä jonka musiikista olen pitänyt koko ns aikuisikäni.

Tunnisteet: luokittelematon


-Kalenteri 2010-

Kalenterin toimitustavaksi jää posti. Postikulut 10,5e Suomeen.

Eli 29,5e posteineen.

Vaimolle, isälle, äidille tai pukinkonttiin.

0500-754669

Tunnisteet: ,


-Party animal-

Piti kokeilla että jos käsketään mennä bussilla nro 14 niin pääsiskö kuitenkin numerolla 54 perille, ei pääse. Vittu.

Että voi olla vaikea säätää julkisten kanssa. Viimeistään siinä kohtaa katosi usko numero 54:een kun kuski sammutti auton ja loikki johkin koppiin kuseksimaan. Päätepysäkki.

Noh, kyyti järjestyi ja matka jatkui. Miniin muuten mahtuu ihmeen paljon porukkaa eikä turvavöillä ole käytännössä mitään merkitystä, niin tiukkaan pakatusta autosta ei todellakaan pääsen lentämään ulos.

Viikko taas säätöä ja kuntoilua (0545 aamulenkki fillarilla 60-90min), voi sitten ens viikonloppuna hyvällä omallatunnolla lähteä tsekkaamaan vähän liveä Turun yöhön.

Yöelämä on kyllä melkoista apinointia nykyisin. Koko ajan saa katsoa keskustassa että mistä lentää fillari niskaan tai jokin huuruissa pyörivä jarkko muna syöksyy suu vaahdossa kimppuun. Mä kaipaan niitä entisaikojen oldschool prurguja jotka kapteenilakeissaan vislaili naisille farkkutakki oksennuksessa. Sekin vitutti mutta oli suhteellisen harmitonta. Nyt sykkeellä 200 pörräävät hyypiöt ovat ihan oma lukunsa.

Baari-illan jälkeinen safka forumin hesessä oli kuin niitti pintaliitoisen illan päälle… Lattia oli niin vitun majoneesissa että pohkeet oli ihan jumissa jo tiskille päästyä. Sitten joka toisessa pyödässä nukkuu apinoita joita vartijat joutuvat herättelemään. Hyvä että burgermestoissa on vartijat, muuten homma olisi ihan viidakkoa, mutta silti.

-EDIT: Tässä oli pitkä avautuminen ravintoloista ja niissä käyvistä asiakasryhmistä mutta otetaan pois… Tarvisi tuntea laki paremmin.-

Voisin muuten ostaa singlespeedin jos jollain lopuu nurkissa, saa olla myös aihio. Vaikkapa -80/-90 luvun peli.

Tunnisteet: luokittelematon


-Aamulenkki-

0545 Ylös ja baanalle. Fillarointi ja sitten hetki Ruissalon säkkipimeässä ulkoilmapunttiksessa.

Väittäisin että pari tuntia aamusta käytettyä aikaa kuntoiluun antaa pariin extratuntiin energiaa. Ihan raivopirteä koko päivän.

Omaa proggistanikin säätelin pariin eri suuntaan. Pari kuvauspaikkaa järjestyi ja homma alkaa olla näyttelypaikan varmistumista vaille valmis kuvattavaksi. Tai kuvaan jokatapauksessa piakkoin tuli paikaksi mikä sitten tahansa.

Pian viikon väkivalta annon Shieldin muodossa ja punkkaan. Herätys 0530 ja lenkille… Perjantai niin kevyt tunti saa riittää ;)

Tunnisteet: ,