Arkisto: maaliskuu 2009 ↓
29. maaliskuuta 2009

-Gina-
Viikendi pulkassa. Melko hulinaa. Kuvauksia koirista tuotekuviin ja kaikki mahdollinen siltä väliltä.
Nyt voisi vähän löysätä tahtia, pari viikkoa ehkä vähän kevyemmin. Tekisi mieli käyttää rouva V:tä pitkällä viikendillä vaikka sitten Köpiksessä tai Berliinissä. Jos saisin sitten lopulta vakuutettua että Saksa on juuri se maa mihin meidän kannattaa muuttaa… Pitkä viikonloppu tyyliin pelkät lennot varattuna, liika suunnittelu tappaa luovuuden.
Vähintään 6 päiväinen duuniviikko olisi taas tulossa ja ainakin yhdet iltakinkerit mahtuu mukaan joten postin voi kääntää taas duuniin :)
Vaan kuntoilu maistuu taas paremmalta kuin pitkään aikaan, helmeä käydä salilla. Kiva tunne kun kroppa on kipeänä treenaamisesta. Mun duuni on kuitenkin niin kevyttä että siitä ei oikein revitä liikuntaa. Tosin 20-25 min suuntaansa saa päivittäin liikuntaa myös kun kävellen kuljen duunissa.
Yksi oma ei kaupallinen projekti olisi mielessä. Tarvisin malleiksi pariskunnan. Kasvoton kuva, kasvoja ei näy. Kuvan saa myös mallit omaan vapaaseen ei kaupalliseen käyttöönsä.
Lisätietoja sami miuku viikate piste org
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:57
28. maaliskuuta 2009

-Boudoir-
Huomenlahjakuvaukset on selkeesti vuoden juttu. Kuvausten suosio versus hääkuvaus on räjähtänyt käsiin. Eikä siinä, sopii mulle. Ensi kesän osalta häät alkaakin olla pulkassa, pari keikkaa ehkä mahtuu potrettien osalta mutta kokopäivän kestävissä kuvauksissa kalenteri alkaa olla liki täys. Ja jokaikistä lauantaina ei ole tarkoituskaan alkaa hillumaan juhlissa.
Mutta huomenlahjoja mahtuu kalenteriin. Ja teen myös joustavin ajoin, koska samoin kun mun päivät alkaa olla täys on myös monen asiakkaan hankala päästä päiväsaikaan kuvattavaksi. Siksi on nyt illat ja viikendit, jopa yöt osin valjastettu taiteiluun.
Tunnisteet: boudoir kuvaus, huomenlahja, huomenlahjakuvaus
Kirjoittanut viikate klo 14:30
28. maaliskuuta 2009

Lihapullia…
Mietin miksi lihapullapakkauksessa (kuten monessakin pakkauksessa) käytetään brändinä mummoa ja mummosta tuodaan ostajille kuva jossa mummo on hellyttävä olento joka kokkaa essu päällä väsymättä ja tarjoilee helvetin kovia kirpeitä makeisia jotka on kiiltävässä paperissa. Sitten killittävät hymyssä suin kun nappulat eivät saa hampaillaan karkkia rikki vaan miettivät päänsä puhki mummon hymyillessä että mihin helvettiin tämä sylkäistään kun muori kääntyy takaisin lieteen päin.
No nulle on tullut nykyarjessa vähän toisenlainen kuva mummoista. Tuntuvat olevan kaikki elämään ja nykynuoriin kypsiä narttuja jotka aiheuttavat pahennusta ja säätöä kassoilla ruuhka-aikaan ja alkavat harkita lompakon ottoa vedettävästä kassista vasta kun myyjä on kertonut ostosten summan toistamiseen.
Se mitä mä ajan takaa olisi että miksei lihapullia voisi yhtä hyvin markkinoida “väsyneen nartun lihapullat nimellä”… Ostaisin silti…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 13:35
25. maaliskuuta 2009

-Wake up-
Aamuisin kiinnostaa yhä vähemmän nousta ja lähteä yhtään mihinkään. Pitkä viikendi onneks edessä. Vain pari hassua kuvausta ja nekin sellaisiin aikoihin ettei tarvi nousta suoraan sängystää duuniin.
Itseasiassa nukun paljon paremmin kun olen saanut aikaiseksi kuntoilla taas. Alkaa jo tulla morkkis jos jää pari päivää ilman salia tai lenkkiä. Josko jonkinmoinen kesäkondis vielä ehtisi :)
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 10:08
24. maaliskuuta 2009

-Irina-
Oli vähän loivempi kausi omien proggisten kanssa. Kaupalliset duunit meinaa välillä tappaa inspiraation tehdä omannäköisiä juttuja. En sitten väkisin yrittänytkään säätää mitään sen kummempaa. Ei sitten tarvinut pitkään olla kun pää alkoi raksuttaa toinen toistaan kummallisempia ideoita ;)
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:28
24. maaliskuuta 2009

-Gina-
Poiminta behind the scenes setistä joka tehtiin taannoin Ginan kanssa. Tykkään tollaisista kärpäsenä katossa seteistä. Jotain samaa fiilistä kuin noissa Secret Meeting jutuissa joista diggaan älyttömästi. Sitäkin ideaa voisi hioa vielä lisää. Tehdä ehkä vähän laajempi setti kuin 4-5 kuvaa.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 7:43
22. maaliskuuta 2009

-Rantsussa-
Oli ajatus käydä kuvaamassa jotain vaan aika slimmiksi jäi saldo. Jotain pientä hauskaa onneksi bongasin ja lähetin kuvan lehteenkin… Ehkä jossain välissä julkaisuun.
Uusi duuniviikko alkaa taas. Hyvän viikonlopun jälkeen aina mieluusti jatkaisi lomaa. Mä voisin kyllä muutenkin haluta pienia tarkastuksia duuniaikoihin. Olisi luksusta lähteä aina 16-17 välillä kotiin, myöskin kaikki viikonloput vapaata ei kuulostaisi ihan hullulta idealta. Toteutus onkin sitten toinen juttu…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 18:40
22. maaliskuuta 2009

-Apollo-
Apolloclubin avajaisissa. Periaatteessa ihan hieno paikka. Sedu osaa sisustaa kyllä tyylillä. Ja aika monta erilaista mestaa mahtuu samaan tilaan, Soittojuomala Armas joka ei pöllömpi idea sekään. Ruoka oli hyvää ja juomaa oli riittävästi. Onnea vain Sedulle uuteen kuppilaan. Uskon käyväni toistekin.
Yöllä sitten paksussa tuubassa pizzerian kautta kämpille.
Onneksi kanuuna jäi johonkin Turun yöhön, helvetin hieno päivä joten ei kun ulos.
Kiitos hyvästä seurasta eilen iskuryhmässä mukana olleille!
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 11:23
20. maaliskuuta 2009

-Aamiainen-
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 16:28
18. maaliskuuta 2009

-Miami Vice-
Kävelen duuniin päivittäin divarin ohi minkä ikkunassa on ollut tollainen helmi. En vain koskaan ehtinyt aukioloaikana siellä omien kiireiden vuoksi käydä. Rouva V oli nyt sitten käynyt poistamassa paketin, tripla DVD, käyttämätön.
Muksuna sarja oli kovaa kamaa, nyt tarvii ottaa nostalgia viikendi jossain välissä ja katsoa uudestaan Sonny ja Ricardon puuhastelua Miamissa.
Alan kai tulla vanhaksi kun alkaa kiinnostamaan jutut omasta lapsuudesta…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:02
16. maaliskuuta 2009

Uusi viikko ja uudet vitutukset. Ei sentään. Heti aikaisin aamusta shoppailemaan. Vaatekaappia vähän uusiksi, halusin niin yököttävän kauluspaidan että sen kuosi alkaa särkemään silmiä, ja löytyihän sellainen…
Kahvit Wiklundilla ja duuniin…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 7:45
15. maaliskuuta 2009

-Inca Anica-
Huomenlahjakuvaukset työllistävät tähän aikaan vuodesta lujasti. Siksi mietinkin mahdollisuutta vähän nopeuttaa asiaa asiakkaiden suuntaan. Kuvaus on mahdollista järjestää myös osaksi polttareita tai muuta vaikka hemmotteluiltaa. Kuvauksiin voidaan järjestää myös meikkaaja tai kampaaja paikalle. Myös kuvausajankohta voidaan järjestää joustavasti, kuvaus onnistuu myöhään iltaisin myös joka helpottaa päivät työssä kiinni olevan aikataulun helpottamista.
Kuvaus studiossa tai asiakkaan haluamassa miljöössä.
Teetä itsestäsi pysyvät muisto valokuvien muodossa lahjaksi kumppanillesi.
Lisätietoja mailitse
sami miuku viikate piste org
tai
0500-754 669
Tunnisteet: huomenlahja, huomenlahjakuvaus
Kirjoittanut viikate klo 13:09
15. maaliskuuta 2009

-Rööperi-
Rööperi leffaa tsekkaamassa. Ihan ok pätkä, parempi kuin odotin. Leffan jälkeen 1 bisse Old Bankissa ja kotiin nukkumaan, tullut vanhaksi kai :)
Tai sitten säästelen ens lauantaihin kun on erään uuden ravintolan avajaiset joissa olisi tarkoitus käväistä.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 8:27
13. maaliskuuta 2009

-Viheltäen valmista-
Ei huono setti.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:14
9. maaliskuuta 2009

Päivän agenda:
-Aamulla 0800 nappula kouluun
-0900 toinen nappula kouluun.
-0900 Salille saippuataloon, omaa laatuaikaa.
-1030 Suihkun kautta syömään ja kotiin lastaaman Elinchromet ja Canonit autoon.
-1200 Kuvaus hotellissa, pari tuntia ja done. -
-Kahville Aurinkoiseen ja kotiin.
Loppupäivän ohjelmassa olisi vain löysäilyä perheen kanssa.
Latailen tässä biisejä uuteen mp3 soittimeen, Sony Walkman 4gb muistilla. Nätti on kuin koru, toistaa myös videot, pitäisikö ladata jotain jynkkyä duunipäivän ratoksi :) 45 tuntia luvataan akunkestoksi ja lataus käy nätisti usbin kautta.
Mitenhän tota voisi säätää asiat niin että voisi aina tehdä duunit pois iltaisin myöhään ja öisin. Mä kun en ole mikään aamuihminen, vielä vähemmän rutiineista pitävä ihminen. Pitäisi saada niin asiat että voisi tehdä duuneja omiin aikoihin silloin kun luovuus kukkii.
Duuneissa onkin tulossa mielenkiintoisia juttuja. Laajan asuste-malliston kuvaus yhteistyökumppanin kanssa. Mukava kuvata kun lafka on sellainen jonka tuotteista itse diggaan ja olen käyttänyt usein kuvauksissakin. Livenkuvauksissa pääsee pian myös kokeilemaan isolla kädellä miten vitosmarkku rullaa niissä.
Huomenlahjakuvaukset näyttää olevan kevään sana. Ja ideanahan toi onkin loistava, hyvä lahja kumppanille. Mutta toimii toki myös syntymäpäivälahjaksi tms, ei edellytä välttämättä edes naimisiinmenoa :)
Kuvista on mahdollista teettää kalenteri tai vaikkapa metrinen juliste. Vielä iltaisin aikoja vapaana, kysy lisää 0500-754 669 tai sami miuku viikate piste org
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:46