
-Olga-
Maanantai oli rento päivä, käytin yhden päivän juoksevien asioiden hoitoon ilman kaupallista duunia.
Yksi oma kuvaus myös studiolla, oma visio jota olen nyt kolmen eri kehitysversion kanssa hionut. Secret Meeting III kasattiin. Kiitos Olgalle.
Kuvaa tulee esille kun saan lopullisen version valmiiksi. Kokoelmakuvia pitää aina hetki kelailla. Lopullinen versio useinkin hakee muotoaan vielä kun sitä katsoo eri päivinä ja eri mielialoilla.
Voisin tottua sellaiseen että herään kun haluan ja teen mitä haluan. Jos ei innosta niin en tee mitään ja jos on visioita niin kuvailisin vain. Tarvii lotota ahkeraan…
Aamut ja arki on aina samanlaista kaaottista kiiretta. Aamulla tosin helpotti kun huomasin rapussa että sama on tilanne jokaisessa asunnossa. Taloyhtiö on rauhallinen enkä juuri näe naapureita. Aamuisin ja iltaisin aina näkee samat lapsiaan vievät ja illalla ostoksia kantavat ihmiset säätämässä edestakaisin.
Siihen sitten loppuukin pikkunäppärä kanssakäyminen naapureiden kanssa, riittää mulle mainiosti. Tulee vain mieleen kuin erilaista meininki oli kun olin penska. Aikaa tuntui olevan kaikenlaiseen. Muistan esmes että kyläileminen oli ihan eri mittakaavassa. Ihmisillä oli aikaa käydä tapailemassa tuttavia ja sukulaisia koko perheen voimin.
Nyt ei tulisi mieleenkään, missä välissä? Sähköposti on oiva tapa hoitaa pakollinen sosiaalisuus sukulaisia kohden. Hassulla hymiöllä voi kuitata samat väkinäiset keskustelut versus kahvipyödässä kyläillessä.
Sitä paitsi kun vapaa-aikaa ei ole niin arvostan sen vähänkin niin korkealle että mietin todella tarkkaan mitä sillä teen.
0 kommenttia ↓
Tässä postauksessa ei vielä ole yhtään kommenttia, mutta jätä toki omasi alla olevalla lomakkeella.
Jätä kommentti