Arkisto: marraskuu 2008 ↓
8. marraskuuta 2008

-Kuvaamassa-
Olihan säätö kaikkinensa. Kalustoa laidasta laitaan. Pelkkä roudas oli itsessään sairas savotta. Sitten helpottikin kun pääsi kuvaamaan.
Kiitos assareille.
Aikaisemmin olen samaan mestaan kantanut kaikki kamat parkkipaikalta asti, 4-5 reissua autolle. Nyt sitten hoksasin että auton saa ihan viereen kun ajaa sen alas talliin…
Noh, siperia opettaa. Kuvia tulee kun saan ne säädettyä…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 16:16
7. marraskuuta 2008

Kuvauspaikkaa katsomassa.
Olen oppinut että kannattaa käydä edellisenä päivänä varmistamassa mesta ettei tule ikäviä ylläreitä. Illalla pitää vielä käydä hiustenkuivaajan kanssa varmistamassa että pistokkeet toimivat.
Proggis on omani ja olen säätänyt hulluna sen eteen joten omat odotukset on taas korkealla.
EDIT KLO 00.04: En jaksa postata uutta kuvaa mutta kävin sitten tsekkaamassa hiustenkuivaajan kanssa että pistokkeet toimivat. Kaikki valmiina kuvaukseen. Savukone kaatui vaikean saatavuuden vuoksi mutta se olisi jättänyt myös epäselväksi sen että tuleeko palokunta paikalle jos sitä käyttää :) Ilmaisimista ei koskaan tiedä. Tiedustelin asiaa ja sain niin monta mielipidettä että katsoin paremmaksi jättää pois. En halua turhaan aiheittaa harmia taholle joka paikan lainasi käyttöön.
Rouva V ei juurikaan ole osallinen kuvauksiin tavalla tai toisella mutta tänään käytiin yhdessä tsekkaamssa huominen kuvauspaikka. Paikka on mun ehdoton suosikki kaikkien mestojen joukossa ja käytiin kierros rakennuksessa katsoen mitä kaikkea sieltä löytyykään.
Sieltä kai ajatus jäi itämään rouvan mieleen kun tuli kommentti: Se sekä nauratti että hämmensi samaan aikaan. Tuli puhetta rahasta ja lotossa voittamisesta. Rouva kertoi oman kantansa ja mitä tekisi, mä totesin että en tekisi yhtään mitään kaupallista. Tekisin vain päivät läpeenstä omaa hämärää taidetta, rouva sitten tähän että “mitäs sä nyt sitten teet :)” Niin… No joo..
Palaute mitä kuvista tulee on mulle yleensä itselleni ihan yksi ja sama. Tekniset ideat toki aina kiinnostaa kuulla mutta sisällöstä en neuvottele :) Mutta joskus postailen kuvia parille kamerafoorumillle. Yleensä näitä omia hämäriä visioitani mutta jokin aika sitten heitin suhteellisen “tavallisen” kuvan mutta kuitenkin sellaisen minkä teknistä puolta hiottiin pitkään ja hartaasti. Kuvan kommentoinnista mulle jäi yksi kommentti mieleen mikä lämmitti omaa mieltä todella. Kommentti meni kutakuinkin näin “hyvä kuva mutta ei ominta Viikatetta”. Se miksi tykkään tästä on se että jokin osaa odottaa tietyltä kuvaajalta tietyn tyylistä juttua.
Mulla ei ole tarve tehdä mitään tiettyä kaavaa mutta tiedostan itsekin sen jos teen jonkin jutun joka on pois mun ominnalta alueelta. Tää vuosi on ollut sikäli ihan loistava että on ollut aikaa ja mahdollisuus tehdä omannäköisiä juttua myös ei kaupallisesti. Tulee se idea sitten mieleen punkuissa tai liikennevaloissa on hieno hetki kun vision saa sitten käsiteltyä valmiiksi ja sitten heitettyä vaikka blogiin. Ei omien visioiden tekemisessä olisi sen puolesta mitään mieltä tehdä jos nekin laskisi rahaksi. Mutta mä uskon että omaan juttuuna ja tapaan nähdä asiat kannattaa uskoa sokeasti.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 8:54
5. marraskuuta 2008

-Quantum of Solace-
Kävin katsomassa uuden Bondin ennakkonäytöksessä. Ihan ok pätkä. Paluu entiseen, edellinen Bond oli hiukan liian realistinen, äijää sattui eikä pystynyt edes yksin pieksemään kuutta tyyppiä. Nyt oli James taas vireessä, pahikset sai selkäänsä ja sankari pysyi kondiksessa. Myöskin pakolliset piparit tarjoili Bond tyttönen Jamekselle pelkällä silmiin katsomisella. ÄIJÄ!
Tunnisteet: James Bond, Quantum of Solace
Kirjoittanut viikate klo 19:06
4. marraskuuta 2008

-Mondo Bizarro-
Lisää mondo kuvaa. Yksi parhaita Mondon puolia on se että soittaminen on setin alusta jo ihan vitunmoista mättöä, ei ole alkuun sellaista paria vaisua veisua joiden välillä kysytään yleisöltä että onko teillä hauskaa vaan soitetaan eikä meinata.
Turun livetarjonta on onneksi melkoisen mallikasta. Monenlaista kuunneltavaa löytyy jos vain seuraa mitä missäkin tapahtuu. Klubi toimii monenlaisen mätön areenana mallikkaasti.
Tammikuun Volbeatin itseasiassa missasin, Kaapelin keikan Helsingissä, liput loppuivat. Jos joku omistaa 2 ylimääräistä niin ostan pois. 0500-754 669
tai
sami miuku viikate piste org
Lisäksi olen edelleen vaikka kuvauspaikkaa lauantaiksi. Vaatimukset, näytettävä ankealta hiukkasen teurastamolta. Muoviset kylmiöovet plussaa, 220v sähköt oltava. Kaikki pienimmätkin vinkit kiinnostavat ja ovat tervetulleita. En maksa vuokraa tilasta mutta sovittaessa voi tulla ihmettelemään kuvausta jos kiinnostaa.
Tunnisteet: kuvaus, mondo bizarro
Kirjoittanut viikate klo 20:02
4. marraskuuta 2008

-Paviaani-
Laitetaas vaikka tollainen kuva. Itseasiassa yöpizzeriassa otettu joskus Mondo Bizarron synttäreiden jälkeen. Ihmettelin kesken syömisen kun tyttönen pyytää kohteliaasti siirtymään toiseen pöytään istumaan. En sitten kysellyt vaan siirryttiin rouva V:n kanssa kiltisti. No muija sitten keräsi tuolit ja pyödän pinoon.
Pian tuli sitten toinen sankari repimään tuolia perseen alta että “uusi laki, uusi laki”… Wtf, voi olla juu mutten mä mitään lattialle menee safkaamaan. Lisää henkilökuntaa paikalle kertomaan uudesta laista joka kieltää istuimet yöllä ravintolassa. No myöhemmin kun kyselin niin ilmeisesti tälläinen laki sitten on ihan oikeasti. Vitun päätöntä toimintaa, ei voi muuta sanoa.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 19:50
3. marraskuuta 2008

-Olga-
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 10:51
1. marraskuuta 2008

-Mondo Bizarro-
Hyvät synttäribileet, päätä särkee…
Tunnisteet: mondo bizarro
Kirjoittanut viikate klo 12:04