Arkisto: syyskuu 2008 ↓
30. syyskuuta 2008

-Boudoir-
Vielä ehtii pukinkonttiin puolisolle boudoir kuvat. Joko lahjaksi tai huomenlahjaksi sulhaselle. Kuvat joko kansiossa, cd:llä, kalenterina tai vaikka kovakantisena kirjana itse suunnitellun tekstin kanssa.
Kysy lisää.
sami miuku viikate piste org
0500-754 669
Tunnisteet: boudoir, boudoir kuvaus, huomenlahja, huomenlahjakuvaus
Kirjoittanut viikate klo 5:21
29. syyskuuta 2008

Studiolla säätöä. Pitäisi joskus ottaa enemmän kuvia making of tyyliin. Ongelma vain aina että ketä ne ottais. Mutta kaikki säätö ja hässäkkä on hauska katsella kuvin.
Kuva © Markku Alkio
Tunnisteet: studio, studiokuvaus
Kirjoittanut viikate klo 18:33
29. syyskuuta 2008

Joskus on hyvä kokeilla mitä kaikkea kotona voi tehdä ilman että rouva saa hepulin… Vähän kuin sellaista limiitin hakemista :)
Yhtä juttua varten en jaksanut lähteä kovinkaan kauas niin kasasin studion olohuoneeseen… Rouva kotiutuu pian, raportoin myöhemmin kuinka innoissaan hän oli uudesta sisustuksesta.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 12:30
28. syyskuuta 2008

-Breaktrue-
Model: Fiinu
Käytiin studiolla pitkästä aikaa vähän terapiamielessä. Ei mitään varsinaista päämäärää vaan parin idean kokeilua ja vähän näkemysten vaihtoa.
Joskus on mukava kuvata ilman paineita mihin matsku on menossa, kunhan saa tehdä omannäköistään juttua niin se riittää.
Vaan kaiken tän tavaran kuskaamisen kanssa alkaa olla kusessa… Keikkoja kun on erilaisia, joihinkin riittää kamera ja joihinkin tarvii kulkea 2.8 metriä pitkä juttu. Tarvisi kehittää jokin järkevä systeemi kuskaamiseen. Matkustusmukavuus ei saisi kärsiä. Mietin että moinen voisi mennä farkkuväyryseen esmes mutta sitten se kulkee läpi auton.
Paljonko on uusikoppaisen jenkki vanin takaosan mitat jos siellä on myös väliseinä ja saako siitä lain mukaan tulla luukku josta kuljetettava kama tulee läpi?
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:55
26. syyskuuta 2008

-Susan & Jamina-
Tunnisteet: mallit, valokuva
Kirjoittanut viikate klo 13:22
22. syyskuuta 2008

-Susa-
Vielä yksi poiminta tästä setistä. Jatkoa tulee piakkoin erilaisin sovelluksin.
Tunnisteet: huomenlahjakuvaus, mallikansio
Kirjoittanut viikate klo 5:26
22. syyskuuta 2008

Galleriassa uusi osio.
Klik Klik!
Tunnisteet: hääkuva, hääkuvaaja
Kirjoittanut viikate klo 5:19
21. syyskuuta 2008

Kuva messuilta, törmäsin kaikkien näyttelijöiden isään. Kohtelias ja seurallinen kaveri, varsin hauska tuttavuus.
Tunnisteet: ron jemery, turkkusex
Kirjoittanut viikate klo 19:43
21. syyskuuta 2008

-Visible-
Model: Susa
Olen ihan liekeissä käyttää rekvisiittana erilaisia pakkausjuttuja. Sarjaa tulee paljon lisää hyvinkin erilaisina toteutuksina eri mallien kanssa.
Tunnisteet: huomenlahjakuvaus, mallikuvaus
Kirjoittanut viikate klo 11:52
20. syyskuuta 2008

Hääsettiä
Tekisi mieli ottaa todella vaihtoehtoinen hääkuva, ei perusjuttua vaan todella raskaan teeman mukaan toteutettu kuva.
Tunnisteet: hääkuva, hääkuvaus
Kirjoittanut viikate klo 15:55
18. syyskuuta 2008

-Susa-
Uutta kuvaa ullakkostudiolta. Lisää myöhemmin.
Tunnisteet: mallikansio
Kirjoittanut viikate klo 21:15
17. syyskuuta 2008

-Daredolls.net-
Viikate Photographyn uusi yhteistyökumppani. Tulossa muutamia hienoja juttuja, niistä lisää myöhemmin.
Canon julkaisi tänään kauan odotetun seuraajan 5D:lle, innolla odotan jo koska kolahtaa omaan kameralaukkuun.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 18:36
14. syyskuuta 2008

-Misu-
Näistä kuvista tulee monenlaisia maileja, eli tarkennus. Osa sivun kuvista on myytävänä mutta kysy aina erikseen, kaikki eivät automaattisesti ole. Mutta taas jos toimistosi/asuntosi/hotellinne seinät kaipaavat juuri jonkin tietynlaisen kuvan onnistuu sellaisen teko tilaustyönäkin. Ja kuva voidaan sopia niin että se on vain teidän seinällänne.
Oli loistoviikendi, lepoa, aamulla kiireetön herääminen, sanomalehti, kahvia ei kiire mihinkään. Koko viikonlopun ohjelma oli “ei mitään ohjelmaa”. En tietoisesti ottanut minkäänmoista säätöä vaikka tarjolla olisi taas ollut enemmän kuin ehtisi. En koskenutkaan kameraan. Helmeä olla vain. Sain todeta että pikku Viikate pesee mut Gran Turismossa, perhanan kakara, otan pleikkarin pois :)
Hyvää ruokaa, viiniä, metallia, lihallisia iloja. En oikeastaan enään muuta olis kaivannutkaan. Lyhyetkin vapaat on hyviä kun ne voi viettää oikeiden ihmisten kanssa. Ens viikko meneekin sitten taas sellaisen hulinan merkeissä ettei ole mitään rajaa. Onneksi voi aina tehdä osan jutuista öisin kun muuten loppuu tunnit vuorokaudesta.
Ja juttu josta olen äärimmäisen innoissani. Sain yllättävältä taholta mailin koskien mun kuvia. Se miksi juuri tämä maili on mieleen johtuu siitä että siinä ei taiteta mua mihkään lokeroon joka ei ole täysin mun juttu vaan kyse on isosta hässäkästä jossa saisin kuvata juurikin omaa juttuani ilman minkäänlaisia kahleita… Lisää kuviosta taatusti myöhemmin.
Tunnisteet: boudoir, huomenlahja, huomenlahjakuvaus
Kirjoittanut viikate klo 21:21
14. syyskuuta 2008

-Valokuva-
Tunnisteet: hääkuva, hääkuvaus
Kirjoittanut viikate klo 20:48
14. syyskuuta 2008

Autokuumetta.
Vaan ei lähde tällä. Paperilla auto näyttää hyvältä mutta totuus on täysin toista. Vaihdelaatikko tuo mieleen yläaste aikaisen pullataikinan ja ajo-ominaisuudet vanhan cherryn minkä omistin joskus. Speksit ja totuus eivät todellakaan kohtaa tässä kohtaa. Lisäksi volvon kukkahattu maine ei lisää pisteitä.
Samalla rahalla saa oikeasti hyvän pirssin kun katsoo vaikkapa hondan näkemyksen samasta asiasta.
Valinta autossa kallistuu audin suuntaan.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 13:42
13. syyskuuta 2008

-Iltakävelyllä-
Kävelin r-kioskille ja olkajumppana kannoin kuusipakkauksen kotiin.
pari sanaa kalustorunkkauksesta. Ostin spyder 3 pro näytön calibrointi laitteen. Hyvä yhdistelmä uuden näytön kanssa.
Myöskin uutta runkoa tekisi mieli, Canon varmaan julkaisee seuraajan 5D:n tilalle pian. 5D:n jätän kakkosrungoksi jos en saa siitä järkevää hintaa. Eikä rungossa oikeastaan ole ominaisuuksiltaan edes mitään vikaa, katsotaan nyt mitä syksy tuo tullessaan. Valoja pitäisi myös hankkia lisää ja vähän kaikenlaista.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:58
13. syyskuuta 2008

-Metallica-
Uus lätty, hyviä biisej. Joskin levy ei aukea kauhean nopeasti, vaatii useamman kuuntelun.
Sen sijaan uusi Volbeat toimi ensi kuuntelulla, Still Counting ehdoton suosikki. Seuraavaa Volbeatin Suomen keikkaa odotellessa.
Galleriassa Human osiolla uutta fotoa…
Klik klik!
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 11:57
11. syyskuuta 2008

-Rumpaliässä-
Kuvaa frendin häistä. Kerrankin häät joissa ei ollut väkinäisiä hassuja leikkejä vaan häävalssin hanskasi Mondo Bizarro…
Tekis mieli käydä kattoos jokin live taas pitkästä aikaa. Toivelistalla olisi Mokoma, Stamina tai jotain vastaavaa.
Hukkasin muuten lottokupongit, hetken meinasi jo vituttaa. Rahat menevät tilille mutta numerot ovat olleet samat 15 vuotta. Soitin sitten illalla veikkauksen aspaan, siellä vastasi ihminen, ei automaatti. Lisäksi homma hoitui, veikkauskortin kautta löytyi lottorivit ja homma toimii taas. Helvetin hyvää palvelua, aspat missä ongelmat ratkeavat ovat nykyään todella harvassa.
Tunnisteet: hääkuva, hääkuvaus
Kirjoittanut viikate klo 5:24
9. syyskuuta 2008

Tekisi taas mieli tehdä pari uutta sisustuskuvaa. Tarvisin kalpean mallin, tummat hiukset plussaa ja Uma Thurman/Pulp Fiction kampauksesta lisäpisteitä. Kuvaus voisi olla tässä lähiviikkoina riippuen hiukan aikataulujen yhteensopivuudesta. Jos koet olevasi juurikin oikea malli proggikseen niin koodia tulemaan, sami miuku viikate piste org tai 0500-754 669 vastaan kyllä kaikille tiedustelijoille. Helpointa olisi jos olisit Turkulainen, en jaksa sellaista säätöä jossa pitää askarrella pitkään erilaisten aikataulujen kanssa, sori.
Olen joutunut viime päivinä johonkin puhelinmyyjien täsmäiskuun. 3 Myyntipuhelua päivälle taitaa olla ennätys. Kuten normi sikaniskarekkapekka takahikiältä en iske luuria korvaan vaan annan toki kansalaisen esittää asian jos mulla sattuu sen verran olemaan aikaan. Ei mitään loistavia esityksiä mikään ollut. Kuvio on omastakin työhistoriasta tuttu ja joten oli kiva kokeilla kuinka vietävissä tyypit olivat. Välillä olin itse aurinko ja välillä kiukuttelin ja uhkailin soittajaa, riippuen kuun asennosta. Ei tullut kauppoja. Monenlaiseen täysin vieraaseen nettipalveluun tarjottiin mainosta. Paras oli kuitenkin kun pitkän myyntipuheen jälkeen olin hetken hiljaa, sanoin jäätävän rauhallisella äänellä “mä en ole kiinnostunut” myyjä totaisi vain että ok, ja sulki puhelimen… Mitä helvettiä, tästä pitäisi vasta alkaa hedelmällisen väittelyä muistuttavan keskustelun :) Mä kaipaan kovemman haasteen… (Tämä ei tarjoida Jonas että sun tarvii alkaa soittelemaan joka päivä, tiedän missä sä asut :D )
Mä tunnen muutaman helvetin hyvän puhelinmyyjän ja tiedän että se on kova duuni eikä käy kaikille. Mutta hommassa on paljon hyviä puolia, ei ulkoasupaineita. Voi istua perse paljaana duunissa eikä tarvitse kammata naamaa. Puhumattakaan jostain tyhmästä työasusta. Arvostan muutenkin puhelinmyyjät niinkuin kaikki myyjät varsin korkealle. Itseasiassa myyjäthän pyörittävät maailmaa…
Kun taas on välillä vaikea arvostaa jotain virkamiestä, esim kaupungin tai vastaavan diipadaipa organisaation rattaissa. Näissä duuneissä isoimmat huolenaiheet on saada aika kulumaan ennen seuraavaa kahvitaukoa eikä koskaan voi tietää onko kahvihuoneessa juuri sitä oikeaa pullaa joka kasvattaa persettä niin että sen kuulee kasvavan. Teititällään ja pidetään kummallisia palavereita ilman että saadaan mitään muuta kuin muistioita ja kuluja aikaan. Muinoin entisessä elämässä seurasin välillä läheltä kaupungin virkamiesten arkea. Oksettavaa katseltavaa. Kun tehdään hommaa missä ei ole mitään tulosvastuullisuutta on koko hommalta pohja pois. Sitten vielä mietitään että mahtaako noita kuntia olla liikaa :) Suomeen riittäisi yksi iso kaupunki, TheTurku, sieltä käsin johdettaisiin hommaa saksalaisella täsmällisyydellä.
Huoh…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 18:48
9. syyskuuta 2008

Lounastauko… Laatuseurassa, yksin. Soittimessa Alexi Laiho sekä soitinyhtye children of bodom, hate crew deathroll… Biisi joka lopettaa lässytyksen.
Lässytys ja hämmästely ovat aikamme vitsauksia, totesi marco casagrande kirjassaan mostarin tien liftarit.
Joo, ei mulla oikeastaan muuta.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 12:42