Oli viikonlopun Turkulaisessa katkera avautuminen kuinka on käynyt avautujalla tuuri kun omalla jälkikasvulla ei ole tatuointeja eikä lävistyksiä...

On kuulemma linnakundi jos on tatuointeja... Myöskin työnsaanti on kuulemma vaikeaa ja kaikesta päätellen oikein mistään ei tule mitään. Jep. Minussa on paljon kuvia mutte en ole itse tietääkseni istunut (paitsi lasketaanko jälki-istunto, niitä riittää). Myöskään työnhaussa ei ole koskaan ollut ongelmia. Lisäksi pidän yhteiskunnallista asemaani hyvänä, en asu sillan alla vaan keskustassa omistusasunnossa teen töitä ja elätän itseni varsin hyvin.

Avautuja, nimimerkki "iho umpeen" oli onneksi käyttänyt erehtymätöntä tietolähdettä eli keskustelupalstoja, jotka tiesivät kertoa että ei saa epiduraalia jos on tatska alaselässä, huoh...

Mua ahdistaa ahdasmielisyys. Mä en itse peittele julkisilla paikoilla omia kuviani. Enkä välitä tippaakaan vaikka mummot usein jäävät tuijottamaan käsiä vaikkapa valoissa seistessä. Saatan sen sijaan tuijottaa takaisin, räpätä silmää ja mutristaa huulia, yleensä tuijotus loppuu tässä vaiheessa ja mummo poistuu kuin hauki rannasta...

Olisi varmasti vaikea sellaisen ottaa tatuointi joka ajattelee aina ensimmäiseksi "mitä se se lissukin ajattelis jos näkis". Älyvapaata, oma on kroppani ja teen juttuja vain miellyttääkseni itseäni. Yleensäkin, jos näkee kaiken aikaa vaivaa vain sen nähden että on hyväksyttävä muiden silmissä niin aika kapeaa ja ahdasta on elo.

Maailma olisi heti parempi paikka jos jokainen tajuaisi pitää huolen omista asioistaan...