Arkisto: heinäkuu 2008 ↓
31. heinäkuuta 2008

-Yö-
Kuvaa vielä viime yöltä.
Tänään olisi Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. Uskoisin että on mielekäs kuvattava energisen menon vuoksi.
Ja jokaisen itsensä fiksuksi tunnustavan yleistietohan kertoo että pohjalaisesta menosta huolimatta Lauri onTurkulainen. Ja mitä tahansta Turusta tulee ei se vaan voi olla läpeensä pahaa…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:21
30. heinäkuuta 2008

-Yö-
Monta pumppua olen nähnyt ja kuvannut jo duuninkin puolesta mutta Yö on ollut kokonaan näkemättä tähän saakka.
Itseasiakka ensimmäisiä c-kasetteja mitä muista ostaneeni on Yön nuorallatanssija, tykkään edelleen siitä. Siksi oli jotenkin nostalgista nähdä Olli livenä. Kuvasin 2 ekaa biisiä ja siirryin aidan toiselle puolelle katsomaan esitystä. Pidin kovin.
Jos jotain miinusta niin särkynyt enkeli ja nuorallatanssija oli sellaiset mitkä olisin kuullut mieluusti.
Mutta kokonaisuutena Yö oli hyvinkin kova parituntinen.
Kuvia DBTL 2008 KLIK KLIK
Superkiitos luksusillan mahdollistamisesta ruova V:n kanssa lapsenvahdeille Mooses ja Ansku !
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:40
30. heinäkuuta 2008

-DBTL 2008-
Mä diggaan festareista jotka on päällä kun astuu ovesta ulos. Puskissa ryskäys ei ole mua varten.
Kuvia alkaa tippua www.viikate.org/galleria/dbtl2008/ saitille omaan galleriaansa. Yleensä jo samana iltana kun koitos on.
Oheisen kuvan © Kimmo Jaramo, tnx Kimmo
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 15:46
30. heinäkuuta 2008

-W.A.S.P-
Oli kyllä hieno keikka.
Tunnisteet: dbtl wasp turku
Kirjoittanut viikate klo 5:08
30. heinäkuuta 2008

Lisää Waspia…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 5:06
29. heinäkuuta 2008

-W.A.S.P-
Wasp heitti hyvän setin. Antoi keikan alun hiukan odottaa mikä kuumassa teltassa ei ollut hienointa mahdollista mutta itse keikka oli kova. Vanhoilla hiteillä fiilisteltiin ja uusia oli sopivassa suhteessa. Alkuperäisestä kokoonpanosta ei ole jäljellä kuin Blackie mutta sehän riittää.
Teinivuosien hitit tuli livenä ja tunnelma oli katossa.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 19:51
28. heinäkuuta 2008

-S.M.B.U-
Lomakuvat olis myöskin vielä osin käymättä läpi… Suutarin lapsilla ei ole lomakuvia. Tosin ei parilla mun frendilläkään jolle mulla on vielä kuvat tekemättä, T, sun kuvat on seuraavat.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:31
27. heinäkuuta 2008

Veneilyä.
Veneellä vepsän saareen chillailemaan. Vepsä on hieno ulkoilusaari. Veneellä ajaa pikku hetkessä, miehestä riippuen.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 8:24
24. heinäkuuta 2008

-A-
Huomenlahjakuvaukse työllistää enemmän ja enemmän. Mutta mä uskon että seuraava hitti tulee olemaan trash the dress kuvaukset. Kallis hääpuku mitä ostetaan ja sitä käytetään kerran. Tälläisen kuvauksen idea on että morsiammesta tai hääparista otetaan vaihtoehtoiset hääkuvat häiden jälkeen kun ei ole enään pakkopaniikki että mitä jos puku likaantuu. Tällöin voidaan viedä hääpari ihan erilaisiin miljöisiin ja tässä vaiheessa homma muuttuu mielenkiintoiseksi.
Jos koet intoa ja tarvetta trash the dress kuvaukseen niin maili tulemaan ja suunnitellaan.
sami miuku viikate piste org
Tunnisteet: huomenlahja, huomenlahjakuvaus, kuvaus, trash the dress
Kirjoittanut viikate klo 21:03
24. heinäkuuta 2008

-Gina-
Uusi näyttö kotiutui. Kuvien duunaus on yhtä juhlaa. Ei ollut vanhakaan huono mutta uus on superhyvä. Ei ole enään niin tarkka katselukulman kanssa. Spyderillä sai sävyt nopeasti kondikseen.
Uusia omia projekteja olisi työn alla parikin. Parille mallille olisi taas paikka. Näistä ei liikene palkkiota mutta kuvia saa malli myös itselleen.
Kerron proggiksista mailitse lisää. sami miuku viikate piste org
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:22
24. heinäkuuta 2008

-Öde-
Törmäsin Husabergin kolaritestinukkeen rannassa eilen kun fillaroin kotiin. Istuttiin alas ja parannettiin monta epäkohtaa maailmassa…
Viikonloppu menee taas osin duunissa ja ens viikolla kamera kasvaa taas naamaan kiinni.
DBTL alkaa tiistaina W.A.S.P:in vedolla. Tarkoitus olisi kuvata aika laajalti kaikki ns nimiesiintyjät ja sellaiset jotka itseäni vähänkään kiinnostaa. W.A.S.P on mielenkiintoinen nähdä, mikä mahtaa olla äijien into ja tahti repiä vielä “vanhoilla päivillä”. Liven suhteen odotukset on nykyään melko korkealla johtuen jokin aika sitten todistetusta Volbeatin live vedosta. Se jos jokin oli jotain ihan kipeän raakaa. Paras keikka eva! On vaikea panna paremmaksi.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 19:04
24. heinäkuuta 2008

Rouva ollut reissussa niin olen kokkaillut ihan itse…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 10:49
21. heinäkuuta 2008

Tänään olen syönyt pääasiassa kananugetteja…
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:38
20. heinäkuuta 2008

-Lihansyöjä-
Ihminen on saajistaja joka tarvii lihaa elääkseen. Tosin raaka teurastajafiilis katoaa viimeistään siinä vaiheessa kun tappaja laittaa pinkin pallogrillin tulille :)
Mietittiin tossa jotain retkeä taas. Katselin Pakkotoiston matkailuketjua jossa oli juttua jenkkilän road tripiltä. Tollainen keikka olisi helvetin hieno toteuttaa. Seikkailla omin päin jenkkilä poikkisuunnassa. Olen aina vastustanut valmismatkoja. Omatoimisesti näkee paljon enemmän juttuja.
Ens kesänä vois toteuttaa. Kaapo mukaan?
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:17
20. heinäkuuta 2008

-Misu-
Linkkivinkki. Yhteistyökumppani Misun tuoreet kotisivut.
www.misu.fi
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 7:30
19. heinäkuuta 2008

-Behind The Scenes-
Poiminta eräästä kuvasarjasta. Linkin saa sähköpostitse kysyen, sami miuku viikate piste org
Ostaminen on helppoa nykyään. Mietin just millaista olis joskus kauan sitten alkaa ostamaan jotain. Kierrellä ja kaarrella liikkeissä ja riidellä hinnasta. Kiertelyllä voisi äkkiseltään ajatella säästävänsä vaan ei, se ajankäyttö se vasta maksaa.
Ostin äsken 22 tuuman pro näytön. Alkaa koko ja varsinkin laatu riittämään. Pari klikkausta ja hintavertailu valmis. Vertailuun otin vain isot talot joilla on tavaraa hyllyssä. Sitten klikkaus ja tavara on lähdössä mulle kotiin. Ei paljoa helpommaksi voi enään tästä tulla. Ajat muuttuvat eskoseni.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 21:18
18. heinäkuuta 2008

-Kukabar-
Ehkäpä Turun viihtyisin mesta. Boheemi paikka jossa saa istua rauhassa, sisustukseen panostetaan ja ennenkaikkea viihtyisyyteen.
Pisteet omistajalle siitä millainen paikasta on muotoutunut. Kävin mestassa pian avajaisten jälkeen aikanaan ja nyt on hienoa nähdä miten konsepti on muovautunut vuosien varrella ja paikka on löytänyt oman asiakaskuntansa ja paikkansa Turun loisteliaassa yöelämässä.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 17:43
18. heinäkuuta 2008

Veneilyä
Mainio keli pikku veneilyyn. Lemmenlaivalla naantaliin syömään.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 14:58
15. heinäkuuta 2008

-Chopperilla duuniin-
Kävin jälleen aamusta n. tunnin lenkin ennen duunia. Tiedä sitten johtuiko energinen fiilis siitä vaiko äärettömän hyvästä Shield jaksosta eilen. Shield on Bukkaken jälkeen parasta mitä telkkari ulos suoltaa. Vicin tapaan ratkoa ongelmat on niin helppo samaistua.
Arki jatkuu kiireisenä. Pari herkullista proggista on tulilla kuvaamisen kanssa. Toisesta piakkoin infoa tulolla.
Sitten mua periaatteessa kiinnostaisi kommentit yhdestä jutusta jonka duunasin. En kuitenkaan laita sitä tänne julkiseen jakoon mutta joka on kiinnostunut ja haluaa nähdä niin annan osoitteen halukkaille.
sami miuku viikate piste org
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:19
14. heinäkuuta 2008

-Mini-
Pistetääs tälläinen linkkivinkki. www.gronforsracing.fi
Mä diggaan ihan täysillä näitä sympaattisia pikkuautoja.
Duuniviikkokin alkoi… Loma sitten virallisesti ohi. Vittu! Kokeilin pehmeää laskua ja avasin sunnuntaina työnantajan kotisivun josko lasku olisi ollut pehmeämpi. Mutta kyllä arki silti iski vasten kasvoja kun totuus paljastui. Noh, huomenna on varmasti paljon helpompi päivä ja olen vähemmän kiukkuinen.
Ainiin, sattuipa tossa lounaalla… Hain Wiklundin herkusta kanasalaatin hapanimelä dipillä (ketä kiinnostaa mitä mä syön), enivei. Menin auran rantaan istumaan nurtsille syömään. Söin ja ihmettelin siinä istuessani että haiseepas tämä salaatti pahalle. Vilkaisu olan taakse paljasti että n. 80 sentin päässä mun takana oli muori paskattamassa puudeliaan. Siis mitä helvettiä!! Sika olen varmasti itsekin mutta en nyt helvetissä tulisi paskattamaan koiraani viereen jos joku istuu syömässä. Tapauksesta ei jäänyt lapsille mitään kaunista kerrottavaa.
Tunnisteet: luokittelematon
Kirjoittanut viikate klo 20:06