-Anniina-
Tutun mallin kanssa on aina mukava kuvata. Lisää kuvaa myöhemmin.
31. elokuuta 2007
Tunnisteet: luokittelematon
29. elokuuta 2007
Tunnisteet: luokittelematon
29. elokuuta 2007
Löytyi vanhaa kuvaa, edellisessa duunimestassa käytiin pikku erimielisyydet näin läpi. Päivät duunattiin duunijuttuja yksissä ja illat piestiin toisiamme. Way to go man… Oli hienoa, sairaan hienoa. Harmi että kamppailu-urheilu vain jotenkin sitten jäi. Jäi kakkoseksi punkulle ja keskarille :) Ja on tukkakin vähän kuvasta kasvanut.
Joojannun kanssa oli hyvä matseja, ja hyvän matsin tunnistaa siitä että piestiin toisiamme niin vitusti mutta kun erä loppui alettiin puhua samalla sekunnilla p**llusta :) Homma toimii…
Tunnisteet: luokittelematon
29. elokuuta 2007
Moosen on muuten ensimmäinen Ruotsia puhuva koira jonka tunnen, tai oikeestaan se on Suomenruotsalainen.
Semisvedu :)
Tunnisteet: luokittelematon
28. elokuuta 2007
Tunnisteet: luokittelematon
28. elokuuta 2007
Tunnisteet: luokittelematon
27. elokuuta 2007
Löytyi lähikaupasta helmi levy… Toi oli kersana kova sana. Ja on vieläkin…
Tallinna kutsuu, pitkä viikendi tulossa piakkoin. Herkuttelua ja vähän kameran heiluttelua.
Tunnisteet: luokittelematon
25. elokuuta 2007
Uusi kuvasarja valmistui. Vähän erilainen kuvasarja, jatkaa samaa “behind the scenes sarjaa. Mua kiinnostaa älyttömästi kuvata asioita niiltä kanteilta miltä sitä ei normaalisti juuri missään näe.
Tunnisteet: luokittelematon
23. elokuuta 2007
Voigtlander. Hengailin kaupungilla parin mittaetsimen kanssa. Kuville on itseasiassa tietty paikkakin. Pistän vaikka fotoa kun projeksi etenee…
Tunnisteet: luokittelematon
23. elokuuta 2007
Suosittelen ehdottomasti, yks parhaita sarjoja mitä suomalaiset on koskaan tehneet. Travellaus kiinnostaisi mutta aikaa ei pysty moiseen kehittämään millään. Jos ei sitten veikkauksesta lämähdä joku keskiviikko tai lauantai eläke etuajassa.
Tunnisteet: luokittelematon
23. elokuuta 2007
Kävin ulkoiluttaas Canonettia, välillä vähän “filmitaidetta”. Toi kuva tosin luurilla…
Kuulemma viimeinen hellepäivä… noinkohan.
Tunnisteet: luokittelematon
22. elokuuta 2007
Juoksevia asioita riittämiin + käytin skuutterin huollossa. Huollossa tartuin liki tunniksi suustani kiinni omistajan kanssa. Harvinaisen hausta jutella prätkistä niistä oikeasti kiinnostuneen tyypin kanssa. Syttyi tosin taas kerran pakonomainen tarve ostaa jälleen jokin oma muoviluoti. Sen verran on seuraavan mopon speksit selvillä että se on joko twini tai supermoto. Motolla olis rouhea ajaa läpi vuoden. Tosin kuningasajatus oli ajaa skootterillakin läpi vuoden, enkä usko että tossa on edes ongelmaa kun eipä Turussa ollut viime talvenakaan lunta nimeksikään.
Tunnisteet: luokittelematon
21. elokuuta 2007
Tunnisteet: luokittelematon
20. elokuuta 2007
Meillä käy partsilla toi kurre syömässä. Mä mietin huumorilla että syön sen, no kokeeksi laitoin googleen löytyykö reseptejä kokkaamiseen. Eka haku tärppäs… wtf? Orava stroganoff. Oravan metsästysaika on 1.12-31.1
Ei ole helppoa olla cityorava. Ton sais noilla pähkinöillä just sopivasti jouluksi lihotettua. Sitten voisi kokeilla pari reseptia.
Mikäpä olisi sen maittavampi kuin oravavoileipä :)
Nojoo… Ei kannata ottaa niin vakavasti, muksut tykkää kurresta, en mä sitä syö :)
Vaan oikeesti, noi on härskejä elukoita. Tottuivat nopeesti että parvekkeella on tarjoilu. Käyvät säännölllisesti syömässä. Sitten kun onkin joskus pähkinät loppu niin ne alkaa pitään ihme ääntä, vaativat lisää. Jos aamulla ei laita ruokaa niin ovat pirulaiset kaataneet koko kupin :)
Ehkä mä koulutan noista oman pikku maanalaisen armeijan. Hyökkään sitten noitten kanssa ja pistän Naantalin maantasalle.
Tunnisteet: luokittelematon
19. elokuuta 2007
Viikendi meni osin Helsingissä ja käytiin katsomassa käärmeitä. Erikoisia eläimiä, en ottaisi lemmikiksi.
Tunnisteet: luokittelematon
19. elokuuta 2007
Väri on kohdallaan, vaan taitaa olla suhteellisen myrkyllinen hauskasta väristä huolimatta. Taisi olla jonkun viimeiset sanat, “vihreä mamba ilmastointiputkessa, nyt en ymmärrä”.
Tunnisteet: luokittelematon
19. elokuuta 2007
Tunnisteet: luokittelematon
19. elokuuta 2007
Naantalin rantalaituri/terassi hässäkkä on raivostuttava mesta. Sellainen ulkoilmasikala ettei ole toista. En tajua miten vain 20km etäisyys Turusta voi vaikuttaa niin paljon että ihmiset on niin mullifarmari junttia väkeä ettei missään. Jos jokin niin pöydistä huutelu ei ole mun juttu. Vituttaa istua jossain kun apinat huutelevat ympäriinsä. Jos ei osaa olla ihmisiksi terassilla niin sitten kannattaa jäädä sinne hikiseen puumökkiin istumaan.
Arvostelisin paikan arvosanalla “amismesta”. Myöskin eräässä kuppilassa oli myyjällä suuri paniikki siitä ettei kukaan käy kusella ennen kuin ostaa mitään :) Great, huolensa kullakin ja Naantalissa ihan omaa luokkaansa.
Tunnisteet: luokittelematon
19. elokuuta 2007
Myytävänä olisi Canon Eos 30D, kuvattu n 2400 kuvaa, hiukan allekin. Täysin virheetön runko. Mahdollisuus ostaa myös akkukahva ja lisäakku.
Takuuta on jäljellä vähintään 20 kuukautta.
Kysy lisää sami miuku viikate piste org
Tunnisteet: luokittelematon
16. elokuuta 2007
Filmikuvaa välillä. Filmi tekee ihan omanlaistaan sävyä. Tykkään kun sävyt näyttää samalta miltä ne näytti kuvissa silloin kun olin skidi.
Tunnisteet: luokittelematon