Arkisto: toukokuu 2006 ↓

Vartalomaisemaa. Kuva myös galleriassa.

Aiheena kiinnostava kuvata, valon ja varjojen kanssa leikkiminen tuo ihan eri puolen kuviin. Pystyy paljastamaan “enemmän” ja kuvasta tulee ihan erilailla paljastava.

Tunnisteet: luokittelematon


Tamron Af 28-200 f 3.8-5.6 LD aspherical if

Tollainen Canonin EOS:iin objekti olis jäämässä joutilaaksi. Vähän kuvattu, ostettu 11/05 mukaan filtteri ja vastavalosuoja. Hyvä yleislasi lähelle ja kauas.

Tunnisteet: luokittelematon

ThePuro…

Duunissa syntyi tänään kaikkien aikojen kuvausvisio… hehe… Toivottavasti pääsen joskus lätkäisemään kuvat näytille että “siinä se nyt on”.

Omanlaisten ja erikoisten juttujen kuvaaminen on koko kuvaamisen idea. Oma visio, se miltä se näyttää mielessä, saada se kuvattua ja vielä niin että se toimii kuvana.

En tiedä miten inspiraatiot menee yleensä ihmisillä, toki saatan lähteä kulkemaan kävellen tai filllarilla kameran kanssa ja etsimään jotain juttua.

Mutta yleensä ja paremmat visiot tulee aina salamana mieleen, sellaisia varten onkin duunissakin ruutuvihko johon kirjoitetaan helmet ylös. Toki myös pikku punssissa tulee jos jonkinmoista visiota mutta parhaat on vielä ihan selvistäpäin tulleet.

Jokin asia arjen keskellä, voi olla ihan mitätön juttu jonka näkee ja josta alkaa jalostua idea eteenpäin.

Tunnisteet: luokittelematon

Tuomiokirkkoa.

Tunnisteet: luokittelematon

Uutta fotoa uudella linssillä.

Galleriassa uusi osio, Turku.

Tunnisteet: luokittelematon

Toimii mv-kuvanakin vaikkein saakaan tosta sävyjä ihan mieleiseksi kun salama on ammuttu katon kautta. Mutta idea tuli testattua.

Kersana tehtiin aina joskus sellaisia lihapullaleipiä, piti kokeilla pitkästä aikaa. Sämpylän päälle pilkotaan lihapullia siivuiksi. Eväs tykittää edelleen, ja lujasti.

Kuvassa on näkkileipä (kuvan ruokailija ei sisälly hintaan)

Tunnisteet: luokittelematon

Joskus ottaa päästä vähän enemmän ja joskus vielä hiukan enemmän…

No sellaista se on. Huomenna uus päivä.

Kävin heilumassa kameran kanssa, oiva tapa tuulettaa ajatuksia.

Mä en haise… kuvassa vain testailin yhtä pikku ideaa. Toimii. Näetkö itsesi poseeraamassa kaasunaamarissa, paikka voisi olla sinun, oikeasti.

Tunnisteet: luokittelematon

“Äijä”…

Tunnisteet: luokittelematon

Ei sitten pe-la yönä jaksettu mennä Espoon puolelle vaan jäätiin Torni hotelliin, iso pehmeä sänky ;) ja loistava aamupala.
Joskin aamulla ei ensimmäisenä ollut niinkään safka maullansa. Leikkeleiden napostelulla päivä käyntiin.

Yöllä tosin iski iso nälkä ja ostin tuplahodarin jostain espan kulmilta, söin sitä kävellessä ja tultiin seuraavalle kopille. Pistin sen kopin roskiin edellisen evään roskat ja ostin uuden. Minussa on varmaan samaa vikaa kuin rottweilerissa. Kun on pikku kaasussa pystyisin syömään härän luineen päivineen. Ei mitään tolkkua. Puhumattakaan sitten krapulakiimasta. Jos sitä muutenkin on yliviriili niin kamiksessa saa muija varoa ylimääräisiä kumarruksia…

Tunnisteet: luokittelematon


Lordia katsomassa. Voi hitto että oli jengiä. Stadi oli yhtä isoa jonoa rautatieasemalta torille. Hieno fiilis, ton lähemmäksi ei päässyt suosiolla. Olipa osa jengistä odottanut puolilta päivin että pääsevät eteen. Olinpa sitten osana tekemässä karaoken maailmanennätystä, biisinä yllättäen Hard Rock Hallelujah. Siitä respectit Haloselle että Tarja kävi ojentamassa jonkin palkinnon Lordille.

Mutta Lordin veto oli hyvä, muutaman biisin heittivät. Hard Rock Hallelujah sai pienen metelin aikaan.

Tunnisteet: luokittelematon

Man Whore is back.

Liikuntapäivä… wet, wet, wet. Hitto mä haisin kuin uitettu koira…

Kanootilla pääsin suhteellisen kuivana mutta sitten pääsi helvetti irti. Vettä tuli siis aivan sairaasti… Unohtamatta peikkopolkua jossa ihmeteltiin käpyjä, no fasaanin sulan mä tunnistin.

Mielenkiintoisen reissusta tekee luento oliiviveneistä :D sekä työnjako “mä teen nää tehtävät niin sä voit keskittyä manaamiseen” :)

Tunnisteet: luokittelematon

Kameran ulkoilutusta. Keli vain sellainen sataa ei sada, ei oikein irronnut mitään superia.

Mikähän ajatus noissa heinäkatoissa on? Sitä kantavaa ideaa vain mietin miksi tollaisia on tehty…. Ei tajua, joku viisas saa evästää jos tietää. Tuntus että keväällä mullat tulee sulavan lumen mukana alas.

Tunnisteet: luokittelematon

Aamun Turun sanomat kirjoittaa että kauppatori turvattomin paikka yöaikaan. Varmaan aika totta, melko häröä jengiä pörrää yöllä keskustassa. Jutussa poliisin mukaan 3 ensimmäistä vaihdettua sanaa esim nakkikoppijonossa määrää sen mille raiteelle läppä lähtee.

Mutta toisaalta itse voi paljon vaikuttaa siihen millaisen härdellin saa aikaan. Naisena en olisi innoissani yöaikaan liikkumisesta yksin. Ei ole iso raha kulkea taksilla lyhyttäkään matkaa kotiin niin välttyy monelta harmilta.

Kävin evästämässä Hesessä Mokoma keikan jälkeen, näissä yöheseissä sitä sitten on monenlaista jengiä :D Mihinkäs muualle sitä baarista umpikoomassa mennään kuin syömään. On sen verta laidasta laitaan jengiä että ei voi kuin nostaa hattua työntekijöille että jaksavat kuunnella. Itse olen sen verta pitkään aikanaan ollut ravintolassa duunissa että osaan mielestäni käyttäytyä jos haluan… Mutta suuri osa kuitenkaan ei, kauhea huuto päällä kun kaikki tilaavat evästä yhtäaikaa ja tiputtelevat kolikoita taskuista jne.

Tunnisteet: luokittelematon

Mokoma Klubilla, hyvä keikka.

Tunnisteet: luokittelematon

Afterwork meiningit Kultaisessa Hirvessä. Varsinainen työviikko on finaalissa, perjantaina kajakkireissulle.

Seiska meni ja teki sitten jotain mitä pelkäsinkin mutta salaa toivoin että mopo pysyisi käsissä. Ei sitten pysynyt.

Toi Lordin kuvan julkaisu vain ylitti mun mielestä limiitin. Mutta eipä siinä, kunhan kantavat myös seuraukset. Nettifoorumeita kun olen lukenut niin seiskan boikotointi kamjanta on aivan mielettömässä vauhdissa. Omani peruin heti kun kotiin tulin. Se että näin moni peruu tilauksen alkaa takuulla jo vaikuttamaan koska uusasiakas hankinta maksaa, varsinkin jos lehti on boikotissa.

Tunnisteet: luokittelematon


Päivän kuvapoiminta galleriasta

-M-

Kuvauspaikka on sellainen mistä saisi ammennettua kuvattavaa viikoiksi jos olisi aikaa ja mahdollisuus tutustua paikkaa ajan kanssa. Paikkaan astuessa tuli sellainen fiilis kuin aika olisi pysähtynyt. Eri asuilla paikasta sai irti ihan eri asioita. Toivottavasti pääsen kuvaamaan tonne vielä lisää.

Tunnisteet: luokittelematon

Los Kalkkunarisotto.

Pihalla syöminen on aina kivaa, ja sisällä, syöminen nyt vain on aina mukavaa.

Tunnisteet: luokittelematon

Törmäsin mirrii pusikossa ;)

Istui ja ihmetteli, TheKissa…

Tunnisteet: luokittelematon

Viikatteen menovinkki kesälle, Twingokin sen tietää. Bomberweekend 9.-11.6 Kiikalassa.

www.bomberweekend.com

Tunnisteet: luokittelematon

Leffakirppis, leffaharrastajat myivät leffoja oheiskamaa ja julisteita.

Jotain löytöjä tein, muutama juliste ja 1 leffa.

Tunnisteet: luokittelematon