Taas olen paljon fiksumpi kun selailin vähän internettiä. Testasin googlella miten viikate.org löytyy, kahdeksas on listalla. Mutta löytyi muutakin kerrassaan yleissivistävää.
Alla lainaus wikipedia.org:sta, myös kuva lainattu ikipediasta.
Viikate on maataloustyökalu, jolla niitetään heinää, viljaa tai kortetta. Viikate koostuu pitkästä terästä, johon on kiinnitetty varsi. Varren päässä ja keskivaiheilla on kädensijat.
Viikate on sukua sirpille, erona pidempi varsi ja terä. Se syntyi keskiajalla Euroopassa, viikatteita on aikoinaan haudattu vainajan mukana ja niitä voi edelleen löytää muinaisista haudoista. Esimerkkinä vuodelta 1958 peräisin oleva muinaishauta Teuvan Lautamäenkankaalla, josta löytyi puukon osia, viikate, ym. tarve-esineitä. Nykyisin viikatteen ovat pääosin korvanneet niittokoneet ja muut uudenaikaiset työkalut. Eurooppalaisessa kulttuurissa kuolemaa symboloiva Viikatemies kuvataan viikatteen kanssa.
posted by viikate @ 7:27 AM
3 comments
3 Comments:
Eloviikate
Viljan leikkuuta tehostettiin omaksumalla sirpin tilalle viikate. Kyseessä oli tavallinen pitkävartinen heinäviikate. Niittäessään leikkaaja eteni kaataen viljaa joko siten, että se lakosi vasten vielä pystyssä olevaa viljaa, jolloin puhutaan sisäleikkuusta, tai siten, että leikattu vilja kaatui pystyyn jääneestä poispäin, jolloin puhutaan ulkoniitosta. Sisäleikkuuta käytettiin syysviljalle, jossa haluttiin välttää hävikkiä siementen varisemisen muodossa.
Viikate tuotiin elopellolle Ruotsissa 1600-luvulla. Lounais-Suomen suurtiloilla se syrjäytti kevätviljan korjuussa sirpin 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. Suomen talousseuran sihteerin Carl Böckerin tekemä tiedustelu osoittaa, että suoravartinen eloviikate tunnettiin Lounais-Suomessa laajalti jo 1830-luvulla. Tilasto ei sido tietoja viljelmien omistajien säätyyn, mutta tietojen määrä viittaa siihen, että viikate ei ollut tuolloin aivan tuntematon talonpoikaistiloillakaan. Maantieteellinen levinneisyysalue käsitti Lounais-Suomen (Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi ja eräät siihen rajoittuvat Satakunnan sisämaapitäjät sekä Lounais-Häme) ja Uudenmaan sekä erillisinä pesäkkeinä Pietarsaaren ja Lohtajan välisen rannikkoalueen sekä Pohjanlahden perukan muutamia pitäjiä.
Viljan viikateniittoa suositeltiin ruotsalaisen esikuvan mukaisesti maatalouskirjallisuudessa koko 1800-luvun ajan, vuonna 1851 myös almanakassa. Varsinainen yleistyminen alkoikin meillä vasta 1800-luvun lopulla.
Ryhdyttäessä leikkaamaan viljaa viikatteella oli etuna työvoiman säästö – viikate vastasi teholtaan neljää sirpillä leikkaajaa – mutta haittana osasadon menetys. Viikatetta käytettiin viljan leikkuuseen vain suurtiloilla, joilla pieni korjuuhävikki ei tuntunut: lyönti oli niin kova, että kypsimmät jyvät karisivat toisinaan maahan. Eloviikate yleistyikin sittemmin koko Etelä- ja Länsi-Suomeen, mutta ei kaskille ja pienimmille tiloille, jotka halusivat välttää sen pienen hävikin, jonka viikatteen iskun voimasta maahan varisevat satunnaiset jyvät aiheuttivat. Näyttää kestäneen kymmenkunta vuotta ennen kuin isäntä hyväksyi viikatteen ohra-, kaura- tai vehnäpellolta myös ruispellolle lukuun ottamatta Pohjanmaata, jossa viikatetta käytettiin ensinnä ruispellolla.
Viikatteen tuontia pellolle hidastivat myös vanhat uskomukset: kaikkialla ei katsottu sopivaksi leikata ihmisille tarkoitettua jumalanviljaa samalla työvälineellä, jolla leikattiin eläinten rehua.
Kolmas eloviikatteen leviämisen este oli maatalouden koneellistuminen, joka toi ylivoimaiseksi kilpailijaksi leikkuukoneen, jolla ennätti leikata 1,5 – 2,5 hehtaaria päivässä.
Ai niin, ja hyvää ystävän päivää senkin mjörkö...
Kuin myös Bartender, hyvää ystävänpäivää koko perheelle !
Post a Comment
<< Home